Jassu 26.4.1998-8.11.2009

Jassu nukutettiin ikiuneen isänpäivänä 8.11.2009. Suru ja ikävä on suunnaton, vaikka tiedämme, että ratkaisu oli Jassun kannalta ainoa oikea.

Jassu oli meidän ensimmäinen ja suuri persoona. Jo pentuna, kun Jassun Marilta kotiin haimme, saimme esimakua tuosta jästipäisyydestä. Tarkoituksena oli, että Jassulle ei ennen automatkaa ruokaa annettaisi, ettei sitten tule pahoinvointia matkalla, mutta Jassu oli asiasta erimieltä. Jassu oli minulla sylissä, kun Mari laittoi muille pennuille ruuan lattialle isoon kippoon. Jassu huusi, kiljui ja riehui, kunnes se oli aivan pakko laskea lattialle. Jassu sinkosi samantien keskelle ruokakuppia seisomaan (siis sinne astian sisään, ruuan joukkoon) ja hyvin tyytyväisenä söi minkä ehti. Jassu painoikin silloin kilon enemmän kuin sisaruksensa.

Jassu ei ollut ensimmäiseksi koiraksi ehkä se helpoin juuri tuon jästipäisyytensä takia. Hyväsydämminen ja kaikkien kanssa toimeentuleva kylläkin ja muutenkin tasapainoinen ja hyvä luonteeltaan. Mutta Jassu halusi aina tehdä asiat oman päänsä mukaan ja välillä jouduttiin hieman keskustelemaan asioista. Agility Jassun kanssa aloitettiin n. vuotiaana ja sama pääkkö Jassu oli agikentilläkin, Hessu oli välillä helisemässä Jassun kanssa. Varastaminen lähdössä oli melkoinen ongelma jossain vaiheessa, mutta harjoittelemalla ja iän myötäkin osittain siitäkin selvittiin. Jassu kyllä rakasti tekemistä, mutta Jassu teki aina itselleen enemmän kuin muille :) Jassusta tuli kyllä ajan kanssa hyvä ja varma agikoira. Tosin hieman raskasrakenteisempana schapena ei vauhti riittänyt makseissa ihan huipulle saakka. Yhdet SM-kisat Jassukin kävi ja siellä teki hyppiksellä hienon nollan, mutta yhden hieman pitkäksi menneen kaarroksen takia, tuli hieman yliaikaa ja sijoitus hyppiksellä oli muistaakseni 55. lähes 150 koiran joukossa, mutta tuo ei kuitenkaan finaaliradalle riittänyt silloin. Yksi nollavoitto kolmosluokassa Jassulla myös oli.

Haku oli kuitenkin Jassusta ehkä vieläkin mukavampaa kuin agility. Hakua treenasimmekin schape-porukalla täällä Tampereella lähemmäs kymmenen vuotta varmaan. Jassun persoona tuli hyvin esiin myös hakumetsällä, etenkin silloin kun Jassulle alettiin opettamaan ilmaisua haukkumalla. Maalimies (joka oli sillä kertaa Marke) meni metsään namipurkin kanssa ja kun Jassu löysi maalimiehen ja nameja ei heti annettukaan, oli Jassu kuulemma ensin esittänyt koko temppurepertuaarinsa läpi ja kun vieläkään ei nameja alkanut tippua, alkoi Jassu haukkumaan (siis komentamaan) Ja kertalaakista Jassu oppi maalimiehet haukkumaan :) Ja haukku olikin aina ihan mahtava.

Jassu alkoi loppukesästä ontumaan vasenta etujalkaansa ja juoksimme asian tiimoilta ell ja fyssarilla koko syksyn. Ensin sitä hoidettiin biceps-jänteen tulehduksena (aristi jännettä) mutta kun kipulääkekuuri ei auttanut, Jassu kuvattiin. Olkanivelissä oli hieman kalkkeumaa, mutta ei oikeastaan mitään mikä selittäisi sen ontumisen. Sitten vaihdettiin kipulääke ja kävimme useamman kerran fyssarilla hoidossa, mutta ontuminen ei vaan loppunut. Jassu sitten kuvattiin vielä uudelleenkin, koska ranteet ja varpaat oli jäänyt aiemmin kuvaamatta ja myös selkä kuvattiin. Sieltäkään ei syytä ontumiseen löytynyt, oikeassa ranteessa oli lievää nivelrikkoa ja selän fasettinivelissä lievää nivelrikkoa ja kulumaa, mutta kumpikaan ei selittänyt sitä vasemman jalan ontumista. Jassulle alkoi sitten pikkuhiljaa tulla myös muita oireita. Tuntui välillä, että Jassu ei näe, eikä kuule, eikä haistakaan mitään. Myös takapää alkoi välillä olla voimaton. Nuo kaikki uudet oireet saivat meidät aivan ymmälleen ja halusin viedä Jassun vielä verikokeisiin. Borrelioosivasta-aineet olisin halunnut tutkittavan, mutta ei kuulemma voinut olla se. Ihan perus verikokeet sitten otettiin ja ne olivat ihan ok paitsi AFOS oli hieman koholla (Jassu oli saanut pari viikkoa aiemmin kortisoni piikin olkaansa, joten se saattoi vaikutta tuohon)

Jotenkin vaan tuntui siltä, että tuolla ell kaikki olivat liian kiinni siinä ontumisessa ja eivät kuunnelleet meitä tarpeeksi näistä kaikista uusista oireista. Joten sitten käytimme Jassun vielä toisella ell. Siellä kuuntelivat ja tutkivat asentotunnot ja refleksit ja ne oli ok. Toinen lonkka naksahti tutkimuksessa ja muutenkin lonkat tuntuivat siltä, että siellä voisi olla nivelrikkoa. Jassu oli kuitenkin kuvattu (ja rauhoitettu) jo kahdesti pienen ajan sisällä, joten emme siihen halunneet enää ryhtyä. Päätimme sitten aloittaa Cartrophen-kuurin ja Jassu sai ensimmäisen pistoksen ell. Tuo oli keskiviikko. Jassun kunto alkoi huononemaan sitten todella nopeasti tuon jälkeen. Liikkuminen oli jäykkää (tosin tuo cartrophen kuulemma ensin huonontaa tilannetta ja sitten alkaa parantuminen vasta näkyä) Jassu sai sellaisia "poissaolokohtauksia" eli jäi vaan tuijottamaan seinää esim. Lauantaina sitten Jassu meni niin huonoksi, että teimme raskaan päätöksen :( Jassu sai syödäkseen vielä lättyjä lauantai-iltana, herkku, jota Jassu ei ollut saanut vuosiin allergioidensa takia syödä ja sunnuntai-aamuna lähdimme sitten päivystykseen.

Vaikka tiesimme, että Jassun kannalta tuo oli ainoa oikea ratkaisu, oli se kuitenkin yksi elämäni vaikeimmista hetkistä. Onneksi ell henkilökunta oli loistavaa ja kohteli meitä erittäin ymmärtäväisesti ja avuliaasti sekä käytännön asioissa että kaikessa muussakin, se teki tuosta raskaasta hetkestä arvokkaan ja siedettävän. Kiitos siis Reviirin henkilökunnalle. He huolehtivat myös Jassun toimittamisesta Eviraan ruumiinavaukseen ja sieltä sitten tuhkaukseen. Toivottavasti Jassun oireille selviää avauksessa joku syy.

Vanhempani aina sanoivat, että ei voi ottaa koiraa, kun se luopuminen on niin kamalaa. Luopumisesta olen samaa mieltä, mutta mikään ei onneksi voi viedä pois muistoja yhteisistä hetkistämme Jassun kanssa. Suru ja ikävä on suuri, mutta elämä jatkuu ja jossain vaiheessa pystyn Jassusta puhumaan ilman, että kyyneleet nousevat silmiin :( Jassu, Papsu, Japsutti, olet aina muistoissamme.