Friday, November 25, 2011

Ei ehi

Ei vaan ehdi kirjoittamaan, kaikki hommat kaatuu päälle ja tämä on sitten aina se viimeinen juttu. Töissä kiirettä ja kisa-anomukset pitäisi saada valmiiksi ja lehden deadline oli juuri yms. Ja koiria pitäisi treenata ja kaikkea muutakin :)

Kaikkea on tapahtunut tässä välissä. Sohvilla oli juoksu, ei sitten venynyt juoksuväli kuin kuukaudella pentujen jälkeen. Juoksun takia väliin jäi sekä Niinun agikoulutusviikonloppu että schapemestikset, mikä oli tosi tylsää, mutta minkäs sille voi, kun ei juoksuisia mukaan huolita kerran. Valitettavasti lisänä oli sitten vielä kaikenlaista kiukuttelua, mikä ei meikäläisen olotilaa ainakaan parantanut. Mutta juoksut on nyt mennyttä ja taas päästään mukaan kisoihinkin.

Tokokokeessa käytiin kokeilemassa pari viikkoa sitten taas. Ja olipahan kokemus. Koe oli voittajan osalta aika surkuhupaisa oikeastaan. Osallistujia oli 11 ja 2 koirakkoa sai tuloksen, nekin hikisiä kolmostuloksia. Me oltiin Sohvin kanssa neljänneksi parhaita pisteillä 185 Tuomari oli tosi tiukka, mutta ei tuo huono taso kyllä ihan pelkästään tuomarin piikkiin mene (osittain kyllä) joku paha karma paikassa vaan oli vissiin.

Sohvi oli ihan kivan tuntuinen ennen kokeen alkua, mutta koska me oltiin ekana vuorossa, toin Sohvin taas liian aikaisin halliin ja vire ehti laskea pahasti. Häkki olisi pitänyt olla mukana sitten kuitenkin. Paikallamakuu jo meni huonosti ja siitä tuli vain 6, jouduin antamaan kaksi käskyä maahan ja taas perusasentoon, muuten meni ihan hyvin kyllä.

Ruutu oli eka liike taas, ihan ok meni paitsi, että tarvitsi taas 2 käskyä maahanmenoon. Sivulle tullessa pomppasi ja oli vähän vallaton kuutenkin ->pisteitä 7

Seuraaminen oli aikas kauheaa räpeltämistä taas, Sohvilla oli ajatukset jossain ihan muualla. Paikotellen oli ihan hyvääkin, mutta jotenkin tämäkin on nyt ihan hajonnut-> 6½

Sitten se lempiliikkeeni luoksetulo, jota oltiin treenattu ihan urakalla ja Sohvi tekikin minusta ihan ok suorituksen eli teki molemmat stopit, tosin valuvat, mutta pysähtyi kuitenkin. Minä olin oikeasti iloinen ja kehuin onnellisena ja leuka varmaan putosi maahan asti, kun tuomari näytti pyöreää nollaa, koira oli kuulemma liikkunut yli kolme mittaansa molemmissa stopeissa! Kaikilta muilta tuomareilta me oltaisiin ihan varmasti saatu tuosta edes 5, varmaan enemmänkin (tosin tässä konkurssissa sillä ei tällä kertaa olisi ollut väliä, mutta miksi Sohvi ei tehnyt tuollaista luoksetuloa silloin edellisessä kokeessa) Mutta eipä auta jossittelut.

Sitten hyppynouto ja paha karma jatkui. Sohvi lähti ihan mystisesti kapulan nostamisen jälkeen kaartamaan kehästä ulos, minusta vasemmalle. Pari muuta koiraa teki ihan saman jutun. En vaan käsitä mitä siinä tapahtui, hyppynouto kun yleensä on Sohvin pravuuri. Tästä siis 0

Sitten tunnari, ihan on muuten mutta tarvitsi 2 käskyä, että lähti liikkeelle. Mielestäni ei edes kauheasti purrut kapulaa ja haistelu ja palautus ok ->6½

Sitten kaukot, jotka oli melko hyvät. Ekaan istumiseen tarvitsi 2 käskyä, muuten teki hyvin. S-I väärällä tekniikalla (se vaikein) ja tuli vaaksan verran eteenpäin -> 6½

Metallinouto oli hieno ja siitä ihan oikeutetusti 10

Lopuksi vielä liikkestä istuminen ja siitä tuli 9, istui kuulemma hieman hitaasti.

Kokonaisvaikutus 8 ja siten yhteispisteet 185 eli meidän pohjanoteeraus voittajassa, vaikka ei koe kyllä mielestäni huonoin ollut. Sohvi oli vähän diipadaapa ja pari kertaa lähti liikkeiden välillä litomaan (toimitsijapöydän alle yritti) tosin sain nopsaan takaisin.
Video kokeesta

Viime viikonloppuna oli sitten agikisat pitkästä aikaa. Sohvi oli aika vauhdikkaalla päällä ja ihan hyvin meni, Hessu oli hieman "uneliaalla" päällä ja pienet nukahdukset kostautuivat heti :) Yhdellä radalla Hessulla meni koordinaatit vähän enemmänkin sekaisin ja vaikka aika pitkälle pystyi pelastelemaan, niin hyllyhän siitä sitten tuli. Saldo siis 2 x vitonen ja kerran hylly.
Video kisoista

Seelan kanssa on yritetty treenailla kaikkea pientä. Tokossa alkaa olla pientä edistymistä havaittavissa, sivulletulo on parempi ja maahanmenokin onnistuu. Aika pienesti ollaan tokoa otettu kuitenkin. Hampaat vissiin vaivaavat hieman juuri nyt, joten nouto saa jäädä vielä odottelemaan. Agilityhommia ollaan tehty hieman, ohjauksia pääasiassa ja kontaktitreeniä. Nokkiminen on kivaa Seelasta ja lujaa eteenpäin juokseminen, kääntyminen onkin sitten vähän tylsempää...

Toivotaan, että kiire hellittää, että ehtisin paremmin kirjata asiat ylöskin. Huomenna suunnataan hakutreeneihin ja sunnuntaina Jyväskylään agikisoihin.