Tuesday, October 19, 2010

Jep, jep - taas voivotellaan

Lauantainen tokokoe oli ehkä sarjassamme no, tulipahan käytyä ;) No, ei vaan, vaikka tulosta ei tullutkaan, niin olen oikein tyytyväinen tosi moneen asiaan, etenkin niihin liikkeiden väleihin, jotka oli Turussa reilu kk sitten ihan katastrofaaliset. Nyt Sohvi oli alun räpellyksen jälkeen loistava!

Mutta otetaans alusta eli siis meidän toinen voittajaluokan tokokoe lauantaina Tamskin koiratallilla, tuomarina Jaana Tala, joka olikin tosi tiukka täti :) Kymppejä ei kyllä herunut säälistä tai muutenkaan kenellekään (ei tietty säälistä tarvitsekaan, mutta ehkä tämäkään tiukkislinja ei ollut se paras mahdollinen) Liikkeiden järjestys oli sekoitettu ihan täysin ja ensimmäinen liike oli ruutu. Pienoinen järkytys, kun sen tajusin, mutta toisaalta nyt pystyi jo hyvissä ajoin kertomaan Sohville mikä liike on tulossa. Ihan hyvin pystyin suurinpiirtein muistamaan liikejärjestyksen ja osasin suunnistaa aina oikeaa suorituspaikkaa kohti. Tuomarilla ja liikkurilla kesti aina pidempään, mutta me Sohvin kanssa sitten kauniisti odoteltiin perusasennossa, että he ehtivät mukaan. Varmaan tuokin auttoi nimenomaan niihin liikkeiden väleihin, kun tiesin mihin olin menossa, eikä tarvinnut kuunnella ohjeita ja keskittyä muuhun kuin Sohviin. Mutta Sohvi oli tosiaan ihan loistava, palkkasin sen kehuilla ja sitten siirryttiin reippaasti seuraavan liikkeen lähtöpaikalle ja siinä Sohvi vaan istui perusasennossa. Oli paljon helpompi viritellä niitä seuraavia liikkeitäkin, kun ei tarvinnut keskittyä siihen, että Sohvi ei lähde huitelemaan/nuuskuttamaan tms. Tunnari ja kaukot meinasi mennä vaan sekaisin ja vahingossa höpöttelin jo kaukoista kun vasta tunnari oli tulossa, joten äkkiä sitten oman-höpötys tilalle.

Paikkamakuu: 8½
Sohvi meni maahan hyvin, nousi vähän hitaasti, mutta ekalla käskyllä kuitenkin. Oli kahteen otteeseen jyystänyt/nuollut tassuaan päältä, siitä pistevähennykset.

Seuraaminen: 7
Tämä ei ollut kyllä tyypillistä Sohvia ollenkaan. Tämä oli siis toinen liike ja kun se ruutu meni miten meni, niin vähän oli sellainen haahuilu moodi Sohvilla päällä vissiin? Aina kun kaavio meni kohti ruutua, sohvin keskittyminen herpaantui ja jouduin kahdesti antamaan lisäkäskuýn, kun Sohvi jäi nuuskuttamaan tai jotain? Loppua kohti parani normiksi. Tosi paljon hidastakäyntiä ja käännöksiä hitaassa, mutta meille se oli ehkä hyvä, koska silloin Sohvi aina skarppaa.

Istuminen seuraamisen yhteydessä: 9½
Tämä oli viimeinen liike ja meidän parhaat pisteet, koe ehkä loppui liian aikaisin :) Ei vaan, tämä on ollut treeneissäkin hyvä. Puoli pistettä meni, kun istui hieman vinoon (taisi inansa poikittaa seuraamisessa)

Luoksetulo: 5
No, parempi kuin 0 pistettä. Vaihdoin seisomiseen käsimerkin, kun se on treeneissä toiminut paremmin. Nyt valui kyllä aika paljon. Maahanmenossa ei ensin tehnyt elettäkään, että menisi maahan, joten annoin uuden käskyn ja sittenkin vielä valui vähän. Luoksetulopätkät tulee kyllä kaikki tosi hyvällä (=kovalla) vauhdilla, mutta nuo stopit...

Ruutu: 0
Oli siis eka liike ja kun höpötin sitä ruutumantraa jo kehän ulkopuolella, Sohvi meinasi jo sieltä lähteä ruutuun :) Bongasi siis ruudun hyvin ja lähti käskystä tosi lujaa suoraan ruutuun. Meni sisään edestä, mutta ei reagoinut pysäytykseen kuin katsomalla minua kohti ja jatkoi samalla matkaa ulos sivusta. Ihan kuin Sohvi hakisi sieltä jotain (pallopalkkaa?) No, kiersi sitten takakautta takaisin ruutuun ja nyt pysähtyi uudella seis-käskyllä ja meni maahankin :) SItten kun liikkurin käskystä lähdin kävelemään kohti ruutua, Sohvi yhtäkkiä pomppasi ylös ja lähti taas haistelemaan jotain, tuli sitten kohta minua kohti ja se olis siinä :( Harmi kun kuitenkin meni ruudussa maahankin. En ymmärrä mikä tuo oli, ei vissiin oikein ollut vielä keskittyminen kunnolla mukana?

Hyppynouto: 7
Näitä pisteitä hieman ihmettelen, koska se oli muuten hyvä, mutta Sohvi taas puri kapulaa jonkinverran. Mutta ei kuitenkaan 3 pisteen edestä mielestäni.

Metallinouto: 8
Tämä muuten hyvä, mutta jostain syystä Sohvi kapulalla ensin haisteli kapulan päästä päähän ennenkuin otti sen suuhunsa :) Tiedä sitten kenen suussa se oli käynyt. Ei vaan, muistin jälkeenpäin, että en lämmittänyt kapulaa käsissäni ennen heittoa ja se johtui siitä, että liikkuri ei antanut minulle kapulaa ennenkuin olin sanonut olevani valmis. Minulla oli kyllä käsi ojossa kohti kapulaa, mutta jostain syystä hän ei sitä halunnut antaa. Ja sitten en enää muistanut/voinutkaan lämmittää kun jos käskettiin heittämään.

Tunnistusnouto: 5
Tässä jouduin antamaan toisen oma-käskyn, kun ekalla Sohvi ei hievahtanutkaan. Kapuloilla toimi kyllä hyvin ja toi oman, mutta puri ihan hirveästi ja palautti selän taakse. Plääh.

Kauko-ohjaus: 5
Tämä meni nyt paljon paremmin kuin viimeksi, tosin jumitustakin oli ja hieman tuli eteenpäin. Ekassa istumisessa tarvitsi 2 käskyä ja maasta seisomaan tarvitsi 2 käskyä. Ja sitten vielä perusasentoon nousuun 2 käskyä. En tiedä sanoinko sen jotenkin oudosti ekalla kerralla?

Kokonaisvaikutus: 8
Tässäkin aika tiukka arvostelu mielestäni. En muista mitä kaikkea sanottiin, mutta Sohvi istui edelleen perusasennossa vieressäni kauniisti :)

Kokonaispisteet siis 188½ eli ei tulosta (taas 3,5 pistettä kolmostuloksesta)

Sinällään vähän harmittaa pistesaalis, kun kuitenkin kokonaisuutena tuntui ihan hyvältä. No, se seuraaminen oli huonoa, mutta sen jälkeen meidän yhteistyö oli kyllä hyvää mielestäni ja hauskaakin meillä oli. No, työsarkaahan meillä vielä on, että se ykkönen joskus saataisiin, mutta nyt ainakin tuli tunne, että kyllä me evl:ssäkin kisata joskus voidaan. Mutta nyt jäädään odottelemaan tulevaa juoksua ja mammalomaillaan. Yritetään sitten sitä ykköstä joskus ensi vuonna, kunhan taas treenataan ensin.

Thursday, October 14, 2010

Tokoa kurssilla

Eilen nyt sitten vihdoin alkoi se odotettu tokokurssi. Viime viikko kun valitettavasti peruuntui Pian loukkaaantumisen takia. Mutta eilen siis hirveässä räntäsateessa ajelimme Marken ja Mollan kanssa Nokialle treenaamaan. Kentällä on edelleen se karmea tekonurmi, joka pölyää aivan hirveästi ja tänään onkin yskittänyt taas ihan kiitettävästi, vaikka luulin jo tämän taudin olevan paranemaan päin. Onneksi siellä ei ole ketään tokoilemassa tänään, kun meillä on agility, koska se hienoinen pöly leijuu tokokentältä joka paikkaan :(

Kurssilla otettiin ensin paikallaolot, istumisella aloitettiin. Istumista ei olekaan tehty pitkiin aikoihin, mutta hienosti Sohvi sen klaarasi, vaikka molemmilla puolilla kävi melkoinen trafiikki :) Hieman oli siirtänyt toista tassua (oli vissiin lopussa alkanut haistella maata, mutat lopetti ennen kuin Pia ehti sanoa mitään) mutta muuten hyvä. Sitten heti kohta perään paikkamakuu. Käskytykset evl-tyyliin ja tässä Sohvi sitten lakosi maahan naapurin (joka oli ihan vieras ihminen Sohville) käskystä. Näitä ei ollakaan kyllä tehty taas pitkään aikaan. Sivulle nousussa lopuksi malttoi kuitenkin hienosti kuunnolle oikeaa käskyä ja nousikin täpäkästi ylös. Muutenkin makuu meni hienosti, vaikka taas siinä vieressä oli kovasti trafiikkia ja säätämistä ja koirien välit olivat vielä aika lyhyet (vajaa pari metriä varmaan) Sohvi oli oikein taitava :)

Seuraaminen oli sitten se varsinainen liike mitä tehtiin. Ensin alkuun kontaktitreeniä, missä Sohvi oli yllättäen oikein hyvä. Ei haitannut Pian taputukset lainkaan. Ainoa mikä kerran sai kontaktin putoamaan oli lelun heitto nenän edestä, mutta siihenkään halpaan ei mennyt toistamiseen. Sitten sitä seuraamista, ensin näytettiin pätkä ja Sohvin paikka on nyt inansa liian edessä eli haittaa hieman vasemmalle käännöksiä, jotka olivat aika huonoja. Minä teen ne huonosti ja kun Sohvi edistää, joutuu Sohvi sitten teputtamaan ja peruuttelemaan hieman käännöksessä. Ennen huomista koetta tälle ei nyt ehdi oikein tehdä mitään, mutta täytyy taas ottaa kuuri stoppeja ja hidasteluja kuvioon. Pia myös ehdotti, että voisi kokeilla ihan vaan "jäykistelyä" jos Sohvi edistää eli siis ei hidasta, mutta jännittää vartalon. Täytyy kokeilla tuota, mutta ei nyt ennen lauantaita sitäkään :) Käännöksiä sitten hinkattiin hieman. Sitten peruutusta, joka ei ole edistynyt yhtään :) Siihen kokeillaan nyt sellaista, että yksi askel takaviistoon ja palkka. Sohvihan siis hakee kyllä perusasennon hyvin, mutta liikkeessä takapää kääntyy aina vasemmalle ulos. Pohkeenväistöä pitäisi myös treenata, mutta aletaan tällä helpommalla ensin. Ja myös pitäisi opettaa temppu, missä Sohvi peruuttaa minun ympäri, sitä aletaan treenaan kunnolla kokeen jälkeen :)

Muiden treenatessa humputeltiin vähän mm kaukoja Sohvin kanssa. Hieman otti häiriötä muista (olivat siinä ihan vieressä) ja jumitus tuli taas esiin. Sitten siirryin eteisen puolelle ja jo alkoi onnistumaan vaihdot :) Tunnari tehtiin kerran siellä agikentän puolella, ei ehkä kovin järkevää, Sohvi häiriintyi esteistä aika paljon :) Ei meinannut ensin lähteä kapuloille ollenkaan, mutta kun lähti niin haisteli kyllä hyvin ja nosti oman, tosin pudotti matkalla kapulan ja melkein kävi hyppäämässä vieressä olleen hypyn. Ja puri kapulaa ja palautus muutenkin oli huono. No, uskotaan että huono kenraali tarkoittaa hyvää koetta ;) Jos näin ajatellaan, niin kaiken pitäisi kokeessa onnistua, niin huonoja treenejä nyt on ollut. keskiviikkona pihassa nopsasti treenattiin ja taas oli ruutu aika katasrtofaalinen, ei vaan voi pysähtyä sinne ruutuun. Samoin luoksetulo on aika kamala, siinäkään ei vaan voi pysähtyä. Eli ei kovin kummoiset odotukset huomiselta kokeelta...

Naisväen humputellessa treenireissussa Juuso pääsi kotona etsimään esineitä Hessun kanssa :)

Tuesday, October 12, 2010

Ja taas tokoiltiin

Alkaa vissiin iskeä pienoinen paniikki viikonlopun tokokokeesta, kun taas eilen kotiin tullessa sinkosin heti Sohvin kanssa pihalle treenaamaan.

Yllättäen teemana oli edelleen ruutu :) Samalla sabloonalla mentiin eli olin tehnyt valmiiksi 2 eri ruutua eri puolille pihaa ja pallot valmiina. Niihin sitten lähetyksiä eri suunnista, stopeilla ja ilman ja välillä maahanmenoakin. Loppukävelytkin otin kertaalleen. Ihan hyvin meni kaikenkaikkiaan eli pikkuhiljaa alkaa palautumaan mieleen mikä se ruutu oikein on.

Otettiin me muutakin aina väleissä ja hieman yritin niitä liikkeiden välejäkin treenailla samalla. Seuraamista vähän, ei mitään ihmeellistä. Liikkeestä istuminen ok. Stoppeja puunkierrolla, käsimerkillä oli oikein maino eli kai minä sitten käsimerkillä kokeilen kokeessakin, ehkä.

Metallinoutokin otettiin ja tunnari. Metsku oli oikein hyvä ja siitä purkkipalkka. Tunnari oli myös loistava :) Laitoin kapuloita enemmän kuin normisti, olivat ympyrässä. Sohvi lähti hyvin haisteli hyvin, otti oman ja palautti oikeaan kohtaan purematta! Varmaan eka kerta ikinä eli ehkä se oikeasti vaan vaatii paljon enemmän toistoja ja varmuutta.

Kaukoja on sitten jumpattu sisällä joka aamu. Välillä menee ihan hyvin, mutta takapalkasta huolimatta, Sohvi kyllä kovin mielellään tekee S-I ja S-M vaihdot väärällä tekniikalla ja edistää jonkin verran (ehkä 20 senttiä eli pahasti, mutta kuitenkin) No, kokeessa toivon, että ei jumittaisi, jos tulee eteenpäin, niin se ei niin haittaa, mutta jumitus on ärsyttävää.

Monday, October 11, 2010

Puuhakas viikonloppu

Viikonlopun vietto alkoi taas agitreeneillä perjantai-iltana. Mun vetämät treenit siis ensin ja Hessu ja Sohvi treenasivat. Aika taitavia olivat molemmat :) Hienosti Hessu pystyi leijeröimään kepit kun Sohvi teki puomia. Ja kepeilläkin Hessu pystyi ottamaan aika paljon etäisyyttä. Ohjauskuviot meni hienosti niinkuin aina. Sitten jatkettiin Juuson kanssa Hessun treeneissä. Tehtiin 2 pientä pätkää ja ihan hyvin menikin paitsi yksi A:n jälkeinen elämä, kun olisi pitänyt ehtiä sinne kauas välistävetoon ja Juuson kanssa se ei vaan onnnistu, kun en pääse kontaktilta karkuun tarpeeksi. No, ehkä sille seuraavalle sitten osaan opettaa paremmin asiat :)

Lauantaina lähdin koirien kanssa retkeilyalueen kentälle/metsiin treenailemaan. Juuso pääsi tekemään esineruutua. Mehän pääasiassa tehdään tätä Juuson kanssa kotipihassa ihan vaan aktivointina, joten nyt tämä vieraampi paikka hieman aiheutti "hankaluuksia". Tai hyvon Juuso töitä teki koko ajan, mutta esineiden löytyminen kesti hieman pidempään. Kotipihassa vissiin alkaa kaikki piilot olemaan liian tuttuja, vaikka toki me sielläkin tehdään eri kohdissa ja eri piiloihin. Sitten pääsi Sohvi tokoilemaan. Ruutu oli edelleen vähän hakusessa, joten sitä hinkattiin hieman eri suunnista. Luoksetulo on nyt aika levällään, seisomaan pysähtyy kyllä jotenkin, mutta ilmeisesti epävarmuus iskenyt, kun olen vähän puuttunut huonoihin. Mä en vaan jotenkin osaa kertoa Sohville oikein, että nyt ei ollut hyvä vaan pitäisi skarpata ja helposti Sohvi menee epävarmaksi. Parempi kai vaan on yrittää saada niitä onnistumisia ja niistä superpalkka? Maahanmeno luoksetulossa oli sitten taas ihan mahdoton suorittaa muuten kuin varpaille eli venyy ja vanuu. Tätä täytyisi taas muistutella apuohjaajan kanssa vissiin. Seuraaminen oli suht ok, vähän kontakti laski ajoittain, mutta ei pahasti. Liikkeestä istuminen on nyt ollut tosi hyvä (ja muutkin jäävät, joita olen aina välillä muistutellut mieleen) Jotain noutoa otettiin myös, ihan ok. Tunnari oli sitten vähän sellainen keskittymätön. Toi kyllä oikean, haisteli kauan ja töni taas vähän vääriä kapuloita (ei ottanut suuhun tosin) Palautus samaa vanhaa... Otin vielä uudelleen ja nyt malttoi parermmin haistella koskematta muihin. Kaukoja vielä takapalkalla, ne ihan ok. Välillä palkka yhdestä vaihdosta välillä useammasta, välillä tulin viereen saakka ennen palkalle vapautusta. Treenien jälkeen lähdettiin vielä pienelle lenkille ja Sohvi livahti järveenkin heti kun silmä vältti.

Sunnuntaina oli sitten aamusta hakutreenit. Tällä kertaa jopa tuuli, mutta nyt jopa niin paljon, että se hieman hankaloitti koirien työskentelyä. Sohville ensimmäinen äijä oli aika syvällä vasemmassa etukulmassa. Sieltä puolelta tuuli ja maasto laskee aika voimakkaasti sinne etukulmaan. Sohvi oli eka koira, joten ei tullut mieleen, että tuuli levittää hajun joka suuntaan ja paljon. Sohvi teki kyllä hyvin töitä, mutta aina lähti hajun perässä oikealle kaartamaan. Lopulta Hessu kävi sitten hakemassa hajun vähän lähempää, mutta siltikin Sohvi kaarsi sieltä oikean kautta kunnes sai hajun kunnolla ja sitten menikin ihan suoraan. Toiselle puolelle menikin hyvin ja sitten se toinen vasemman puoleinenkin meni hyvin ja suoraan. Jotenkin tuo etukulma oli kaikille (kokeneemmillekin koirille) hankala, tuuli pyöritti hajua miten sattuu. Mutta Sohvi oli pätevä ja teki hyvin töitä. Juusokin oli hakuilemassa ja se samainen etukulma hieman pyöritti Juusoakin, mutta löytyi se äijä sieltä sitten. Toinen äijä löytyi hetkessä ja viimeinen Juusolla olikin sitten sellaisessa "majassa". Se olikin vaikea Juusolle, joka ei ilmaise :) Juuso kyllä löysi äijän, mutta ei osannut mennä sinne "majaan" sisään ja koska palkkaa ei tullut, lähti Juuso pois. Minä huomsin, että Juuso pyöri siinä samalla alueella koko ajan, joten sitten lopuksi huusin, että palkkaa vaan Juuso ja sitten Juusokin osasi mennä "majaan" sisälle :) Eipä Juusolle pahemmin ole tuollaisia edes osittaisia umpipiiloja otettu, koska Juusokaan ei ilmaise, niin se on vähän hankalaa :) Mutta loppu hyvin kuitenkin.

Sunnuntaina treenattiin sitten vielä tokoa kotipihassa ja nyt Sohvi oli kyllä aika taitava. Rakensin 2 eri ruutua pihaan ja pallot valmiikis ruutuihin ja niitä sitten otettiin vähän joka suunnasta pallolla ja ilman. Hyvin meni nyt, joka kerta keskeltä sisään ja Sohvi osasi stopatakin taas. Myös maahanmenoa ruudussa muistuteltiin mieleen. Luoksetulon stoppeja kiertämisen kautta, seisominen oli käsimerkillä tosi hyvä, en tiedä tosiaan uskaltaisiko sen nyt kokeeseen vaihtaa? Maahanmeno oli taas mitä oli. Hyppynoutoa treenattiin myös, vinoja heittoja etenkin ja hienosti Sohvi haki hypyn mennen tullen, vaikka olisi voinut ohikin mennä helpommin :) Metalli myös purkkipalkalla, tämä ok. Sitten tunnari vielä ja se oli nyt hyvä, ei koskenut vääriin, mutta palautus on edelleen karmea. Erillisenä se menee hyvin ilman pureskelua ja oikeaan kohtaan, mutta liikkeessä palautus tulee aina liian taakse ja puree kapulaa ihan sikana. Olen yrittänyt sanoa sen pidä-käskyn Sohvin tullessa, mutta ei se tunnu kovasti auttavan. Ja kovistelemaan en voi alkaa, siitä homma menee vaan huonommaksi kuitenkin. Kaukoja taidettiin vielä temppuilla vähän. Sohvi oli kyllä oikein pätevä kaikenkaikkiaan :)

Thursday, October 7, 2010

Terveitäkin löytyy :)

Sohvi ja Juuso kävivät eilen silmätarkastuksessa ja kummallakin oli kaikki kunnossa. Juusollakin 11,5-vuotiaaksi kuulemma erittäin hyvässä kunnossa silmät, vaikkakin hieman ikä jo toki näkyy. Sohvista otettiin lisäksi verikokeita eli tsekattiin maksa- ja munuaisarvot ja kaikki oli ihan kunnossa eli senkin puolesta voimme jatkaa suunnitelmien mukaan. Myös pra-testiä varten otettiin näyte ja se lähti siis Saksaan tutkittavaksi. Ell oli ehkä hieman kömpelö näytteenotossa (vaikka onkin pitkänlinjan ell, tosin varmaan keskittyy noihin silmiin enemmän) Ensin halusi ajella karvoja ja siinä sai jo veren valumaan, kun nirhaisi useammasta kohtaa ihon rikki. Suoni kyllä löytyi ja näytteet saatiin oetetuksi, sitten kun putket yms löytyivät, ja verta olikin sitten kaikki paikat täynnä...No, pääasia, että saatiin näytteet otettua :)

Tänään alkaakin sitten pitkästä aikaa ohjattu tokokurssi: 6 kertaa käydään taas Haukku-apilan kurssilla.

Wednesday, October 6, 2010

Sairasta porukkaa ja vähäistä treenaamista

Viimeksi kirjoittaessani olimme siis lähdössä Turkuun viikonlopuksi Jänesniemen Elinan agikoulutukseen, minunkin siis oli tarkoitus olla toisena päivänä lainakoiran ohjaksissa. Mutta toisin kävi, riuduin ja palelin koko viikonlopun flunssan kourissa ja en todellakaan voinut edes kuvitella, että olisin radalla juossut. Sitkeästi seurasin koulutusta kylläkin ja kovasti olisi mieli tehnyt hieman kokeilla eri juttuja, mutta minkäs teit.

Flunssa sitten jatkui niin, että pari päivää olin töistä pois ja vieläkin, melkein 3 viikon päästä, yskittää etenkin kun yrittää jotain puuhata. Tästä syystä siis treenaaminen jäi alkuunsa melko minimiin. Hessukin sitten sai saman taudin, joten myös agi oli jonkin aikaa tauolla ja mm Takuttien kisat oli pakko jättää väliin.

Tokoa olen treenannut jonkun kerran kotipihassa ja Marken kanssa kertaalleen. Ihan sitä perussettiä edelleen ja mitään ihmeellisyyksiä ei ole ollut. Marken kanssa pääsin tallille kokeilemaan, mikä oli tosi loistojuttu, koska ne seuraavat kokeet pidetään siellä. Hieman Sohvi otti häiriötä junien yms äänistä, mutta ihan ok kuitenkin. Ruutu oli hallissa hieman vaikea hahmottaa, en tiedä häiritsikö ne reunoilla olleet esteet vai mikä. Otin ruutua sitten vielä viimeiseksi uudelleen toisesta suunnasta ja se oli jo parempi. Muuten kaikki meni ihan suht ok, jopa luoksetulo stoppeineen. Nyt on vaan dilemma, en tiedä kumpi on parempi, suullinen käsky vai käsimerkki. Olen välillä käyttänyt sekä että (varmistanut, että pysähtyy) ja nyt kokeilin molemmilla tavoilla ja käsimerkillä pyshtyi paremmin/terävämmin, mutta se oli viimeiseksi kokeiltu vaihtoehto. Ei ehkä ole järkevää vaihtaa näin lähellä koetta?

Viime perjantaina alkoi sitten taas talviagikausi Meirän hallilla. Juusokin siis taas liitelee mielenvirkistykseksi ja minä koulutan. Mukavaa oli, kunhan vaan hallin valot vielä saataisiin kuntoon, että siellä kentän perälläkin näkisi paremmin.

Lauantaina oltiin taas pitkästä aikaa hakuilemassa samalla pienellä porukalla. Ja taas oli lähes tuuleton ilma. Sohvi oli kuitenkin aika pro, vaikka Hessu nyt ei enää käynyt hakemassa hajuja maalimiehistä. Pakkohan sitä on yrittää edistyä tässäkin lajissa joskus :) Juusolle toinen puoli oli selkeästi hankalampi, mutta aikansa töitä tehtyään kaikki äijät löytyi kyllä. Ensi viikonloppuna sitten jatketaan taas.

Eilen otin kotiinmennessä nopsat tokoilut pihassa ennen Hessun ja koirien Nokialle lähtöä. Suurinpiirtein koko setti läpi, paitsi tunnari unohtui tehdä. Ruutukin löytyi, tosin hieman kaarella meni sisään. En sitä sitten alkanut kuitenkaan hinkkaamaan. Luoksetulo suht ok, hieman valuu, mutta olkoon nyt tämäkin näin, jos/kun edes pysähtyy :) Hinkataan sitä sitten kokeen jälkeen enemmän. Hyppynoudossa otin vinojen tuontia ja vasemmalta puolelta jouduttiin hieman korjailemaan ennenkuin muistui mieleen. Sitten otin perään metallinoudon tasamaanoutona, niin että hyppy jäi siihen minun oikealle puolelle parin metrin päähän. Ja mitä tekee Sohvi, kapulaa palauttaessa kiertää hypyn kautta tietysti :) Aika fiksu koira :) Saatiin sekin onnistumaan oikein, kun siirryi hieman kauemmaksi hypystä. Kaukoja jumpattiin takapalkalla edelleen (tämä siis ollut nyt sisätreenien aiheena pari-kolme viikkoa) Muutaman metrin päästä vaihdot onnistuu oikealla tekniikalla, mutta helposti ne vanhat tekniikka virheet tulee esiin kauempana. Takapalkka on kyllä tuonut skarppaamista liikkeeseen, mikä on ihan hyvä. Saa nähdä auttaako mun virittelyt sitten kokeessa ja ryntääkö Sohvi vapautuksen jälkeen sille oletetulle takapalkalle.

Tänään ollaan menossa silmätarkastukseen (Juusokin pääsee) ja verikokeisiin. Nopsaan lähti sitten asiat rullaamaan ja aika epätodelliselta se vielä tuntuu, mutta hyvin innoissaan me ollaan kaikki, paitsi Sohvihan ei ymmärrä mitä tuleman pitää :)