Friday, December 31, 2010

Vanha vuosi pakettiin ja uusia tuulia

Taas on blogi joutunut ihan heitteille, se on aina viimeinen prioriteettilistalla ja kaikenlaista muuta puuhaa on taas kertynyt sekä töissä että vapaa-aikana, joten kirjoittamaan en ole vaan ehtinyt. Uuden vuoden lupaustakaan en anna, että tilanne korjautuisi, vaikkakin tästä ihan hyötyä olisi treenienkin suhteen itsellekin, mutta edelleen kirjataan asiat ylös sikäli mikäli aikaa on.

Tämä vuosi on taas mennyt hirveällä vauhdilla, paljon on tehty, mutta myös paljon jäi tekemättä. Tokossa alkuvuosi meni pelkästään treenien merkeissä ja sitten schapemestiksiin oli "pakko" lähteä korkkaamaan voittajaluokka, vaikka ei me ihan oikeesti siihen valmiita oltu. Mutta ihan hyvinhän se kuitenkin meni, vaikka ykköstulos vielä kovin kauaksi jäikin. Toinenkin koe sitten vielä kokeiltiin ja tulos huononi, vaikka paljon hyvääkin siellä oli (mm ne liikkeiden välit!) Ruutu meni molemmissa kokeissa nollille eli ainakin yksi selvä treeninpaikka meille. Nyt on ollut viime aikoina hieman hiljaiseloa tokossa, koska pentusia siis odotellaan (ultrassa ei olla vielä käyty, joten varmaa tietoa ei pennuista vielä ole) Aamuisin treenaillaan ihan normisti, mutta paljon muuta ei olla tehty. Tunnaritreeniä ollaan syksyllä otettu sisällä, koska tulin siihen tulokseen, että se pureminen ei poistu kuin treenaamalla (ja auttamalla sivulle tullessa) Kaikki kyllä sanoivat, että ongelma poistuu kunhan varmuutta tulee lisää, mutta vuodessa homma meni vaan huonompaan suuntaan, joten en enää itse siihen usko. Siitä ehtii jo tulla tapa ennenkuin ollaan siinä pisteessä, että varmuutta on niin paljon, että pureminen jää pois. Ja tunnarissa en halua kehua kapuloilla tai ottaa kapulaa vahdista, joten tämä namilla oikeaan paikkaan ohjaaminen on meille nyt se ainoa keino. jos tämä menee pieleen sitten mietitään uudelleen ;) Ihan hyvin treenit menivätkin pitkään ja pureminen väheni, sitten tuli juoksu ja astutusreissu yms ja taukoa ja nyt tällä viikolla kun taas kokeilin, on koko liike ihan hukassa. No, pitää vaan taas muistutella pelkkää omaa kapulaa jonkun aikaa (lumessa vissiin nyt tehtävä, vaikka toiset on sitä mieltä, että ei hyvä) Alkuvuosi menee aika pitkälle pentujen kanssa (toivottavasti ainakin) joten yritetään sitten huhtikuusta alkaen treenata taas paremmin ja toivotaan, että kaikkea ei tarvitse aloittaa ihan alusta. Yksi pieni projekti on vielä se kaukojen S-I vaihto, joka pitäisi opettaa uudella käskysanalla oikealla tekniikalla. S-M käsky toimii aika hyvin jo uudella plats-käskyllä. En vaan millään keksi tuohon S-I vaihtoon mitään sopivaa käskyä. Ideoita siis kaipaan, ei mitään mikä on liian lähellä istu-käskyä, myös taakse on jo käytössä muuten. Anyone? Ai niin, Sohville opetin se minun ympäri peruuttamisen ja se on auttanut ihan hirveästi seuraamisen peruuttamisessa! Enää ei Sohvi peppu lähde kääntymään ulos. Tosin tuo temppu on Sohvista niin kiva, että välillä sitä tarjotaan sivu-käskyynkin. Toivotaan, että siitä päästään eroon :)

Agissa vuosi oli ihan hyvä, Sohvi sai 2 ensimmäistä agisertiä eli viimeisen voi ottaa vastaan sitten ensi vuonna maaliskuusta eteenpäin joskus. Tosin kisaamaan Sohvi ei pääse kuin joskus huhti/toukokuussa vasta. Nollia ei kasassa ole kovin montaa SM-kisoja ajatellen, mutta onneksi sentään ne hankalimmat eli tuplanolla ja nollavoitto on plakkarissa. Toivotaan, että Sohvi toipuu niistä toivotuista pentusista nopeasti ja iskussa agiradoilla jo keväällä ja puuttuvat nollat saadaan kasaan. Aika vähän loppujen lopuksi kisoja viime vuodelle tuli, Sohvin juoksut kyllä aika paljon sotkivat hommia, 5 kk välein olevat juoksut eivät kyllä ole harrastuskoiralle kivat. Siksi Sohvi todennäköisesti steriloidaan ensi vuonna jossain vaiheessa, kun pennut on saatu maailmaan ensin. Agissakin tulee nyt melko pitkä tauko pentujen takia, mutta aletaan sitten sekin taas uudella innolla huhtikuussa (Janitan koulutuksesta on hyvä aloittaa...)

Näytelmissä ei tänä vuonna käyty lainkaan. Pitäisi ehkä, mutta kun ei vaan huvita. Yritetään ensi vuonna uudelleen, ehkä :)

BH-koekin olisi ollut ihan hyvä käydä ja tarkoitus olikin, mutta sekin sitten vaan jäi, kun ei oikein mahtunut kalenteriin sopivasti. Yritetään sekin asia korjata ensi vuonna. Myös luonnetesti pitäisi yrittää mahduttaa ensi vuoden kelenteriin jonnekin.

Hakua treenailtiin aika hintsusti tänä vuonna. Talvi oli kylmä ja kesä kuuma ja sitten vielä päälle ne Sohvin juoksut, joten kovin montaa kertaa ei päästy treenaamaan, vaikka yritys oli hyvä. Toivotaan, että ensi vuonna päästään taas siihenkin mukaan paremmin. Ilmaisu pitäisi yrittää opettaa Sohville, mutta haukkumisen opettamiseen voi kyllä mennä tovi. Rullaakin olen mietiskellyt ja ottanut asioista selvääkin, mutta siihen se on jäänytkin, ainakin toistaiseksi.

Juuso on ollut ihan hyvässä kunnossa ja siksi Juusokin on päässyt taas talvikaudella treenailemaan agia. Ja minä koulutan taas kesän tauon jälkeen. Juuso on ihan tohkeissaan ja kukaan ei oikeasti usko, että Juuso täyttää keväällä jo 12 vuotta! Toki kaikki treenit tehdään koiran ehdoilla ja vaan 1 pätkä/treeni, niin että juuso luulee tehneensä paljonkin :) Toivotaan, että Juuso pysyy terveenä ensi vuonnakin ja agi saa jatkua edelleen.

Uusia tuulia tuo siis ensi vuodelle ne Sohvin pennut (toivottavasti siis edelleen, kun ei vielä olla ultrassa käyty) En ole vielä kovasti paljon antanut itseni ajatella uutta tulokasta, kun ei voi tietää tuleeko sopivaa (sukupuoli nyt tärkeimpänä) Pentusuunnitelmat tulivat kaikenkaikkiaan aika nopsaan, vaikka onhan niistä Anskun kanssa puhuttu aina välillä sillain teoriatasolla, mutta nyt syksyllä sitten aika pikaisesti päätettiin hommaan ryhtyä. Meillä itsellä ehkä suurimpana motiivina on se, että minä haluan uuden koiran ja mitä enemmän asioita seuraa sitä harvemmasta yhdistelmästä koiraa haluaisin, joten tämä oli meille hyvä vaihtoehto. Sohville alkaa kuitenkin ikää tulla niin paljon, että ensimmäisiä pentuja ei olisi voinut enää kovin kauaa siirtää (tai siis niitä ainoita pentuja, muita ei tule) Hyvä, että Anskulle tämä ajankohta sopi myös eli suuri kiitos siis Anskulle, että suostut Sohvin liisaamaan pentuja varten :) Ja kiitos myös siitä, että keksit, että Huli on loistava isä pentueelle, siinä asiassa olen ihan samaa mieltä. Kiitos siis myös Ninnille Hulista ja "vieraanvaraisuudesta" astutusreissulla :) Toivotaan, että kaikki menee hyvin ja että sopivia pentuja tulisi sopiva määrä ja toivotaan, että se Anskun enneuni ei toteudu! (missä minä siis haukuin Anskun pystyyn, kun hän myöhästyi synnytyksestä ja minä jouduin yksin hoitamaan kaiken!)

Mukavia muistoja on siis tästä vuodesta ja uusi vuosi odottaa uusine haasteineen! Treeneissä ja kisoissa tavataan ensi vuonnakin!