Thursday, June 23, 2011

pentuja, pentuja ja taas pentuja

Joopa joo, ei ollut Sohvi kovin iso, ei ;) Minä kun en oikeasti ollut sitä mieltä, että Sohvilla voisi olla kovin paljon enempää kuin se 3 ultrassa samaan aikaan nähtyä pentua, mutta väärässä olin, pentuja syntyi 7 kpl, 6 tyttöä ja 1 poika ;)

Tällä kertaa vaan lyhyt viesti, yritän laitella kuvia myöhemmin, jos/kun saadaan ne kamerasta koneelle.

Friday, June 17, 2011

Odottavan aika on pitkä

Aika käy pitkäksi tässä odotellessa, mutta enpä silti ole "ehtinyt" päivitellä kuulumisia. Tosin viimeisten viikkojen aikana nyt ei oikein mitään ole tapahtunutkaan, siis harrastusrintamalla, Sohvi on kyllä mahaansa kasvattanut ja alkaa Sohvin olo olla jo aika tukala. En tiedä onko maha iso vai ei, joka toinen päivä olen yhtä mieltä ja joka toinen taas toista :) Ehkä tuo, että koiraa katselee joka päivä vaikuttaa, muutosta kun ei kuitenkaan yhdessä päivässä niin paljon tule. Tukalasta olotilasta kertoo sekin, että Sohvi, joka ei ole meillä ollessaan ikinä ronklannut ruuan kanssa, on lopettanut syömisen. No, ei nyt ihan kokonaan, mutta kovin paljon kerrallaan ei ruokaa uppoa ja myös ruuan laatu vaikuttaa syömishaluihin. Ollaankin sitten annettu ruokaa useamman kerran päivässä, kun maha ei kunnolla enää vedä.

Tokoilut on ollut nyt myös aika totaalitauolla, en halua riskeerata enää tässä vaiheessa, että treenaan johonkin liikkeeseen väärän mielentilan. Sohvi kun on ollut aika rauhallinen liikkeissään jo jonkin aikaa (ainakin pääsääntöisesti) Vähän ollaan naksuteltu käteen koskemista ja nyt uutena post-it lappuun koskemista, ehkä sitäkin voi joskus jossain hyödyntää. Naksuttelu on Sohvista kuitenkin niin kivaa (ja siinä saa myös vähän ujutettua ruokaa Sohville "salaa") Agilityesteitä ei olla edes nähty pariin kuukauteen :)

Käytiinhän me yhdessä tokokokeessakin toukokuussa, päästiin tosi pikakomennuksella varapaikalta kokeeseen. Edellis-iltana klo 22.30 tuli viesti, että olisi tilaa kokeessa ja minä olin ollut juuri 3 päivää mahataudissa. No, kokeeseen mentiin kuitenkin kokeilemaan, tulipahan testattua sekin, että ei treenaa moneen päivään mitään ennen koetta :) Ei ehkä olisi kannattanut, oltiin vähän pihalla molemmat ja koe alkoi jo heti alkuunsa huonosti, kun Sohvi ei ottanut varmaan yhtään perusasentoa seuraamisessa, muuten oli ihan hyvää seuraamista kyllä. 200 pistettä saatiin sitten saldoksi loppujen lopuksi, kun tunnari ja kaukot meni kokonaan nollille. Tunnari oli muuten ok, mutta vasta kolmannella käskyllä Sohvi lähti kapuloille, mitä lie haaveillut taas siinä. ja sitten kaukot perään jumitti aika pahasti. Kaukoihin pitää nyt oikeasti keksiä joku uusi tsydeemi, kun olen onnistunut opettamaan tuon jumituksen siihen. No, onhan meillä nyt aikaa, kokeeseen mennään seuraavan kerran varmaan sitten joskus myöhään syksyllä vasta.

Paimennusleirilläkin käytiin. Sekään ei ehkä ollut meille parhaaseen aikaan. Sohvi oli sielläkin vähän diipadaapa, olettetavasti tiineydestä johtuen (tosin silloin ei vielä tiedetty, että on tiineenä, vaikakin suuret epäilyt asiasta oli) Yhden kerran olitiin pyöröaitauksessa, mutta koska tuon mahdollisen tiineyden takia Sohville ei haluttu antaa liikaa painetta, käytiin sitten 2 kertaa metsässä isolla laumalla sytyttelemässä Sohvia. Lauantaina Sohvi jo mutaman kerran lähti talon koiria "matkimaan" ja tekemään hieman töitä, mutta sitten toinen koirista pääsi pölläyttämään Sohvia ja hyvä alku jäi vähän siihen. Kyllähän Sohvi kulki siellä lampaiden seassa/perässä, mutta eipä Sohvilla paljon mitään hajua ollut asiasta :) No, en tietysti sitä odottanutkaan, koska ekaa kertaa vasta oltiin. Harmillisesti jää nyt muut leirit väliin tältä kesältä, toivottavasti päästään sitten jatkamaan ensi vuonna. Täytyy vielä sanoa, että Sohvin velipoika Oikku oli kyllä mukava nähdä tositoimissa. Oltiin sunnuntaina metsässä lampailla ja Oikku oli siellä apukoirana myös ja aika hienosti kyllä hommansa hoisi ja pisti lampaat ruotuun :)

Tokon schapemestiksissä olin Marken mukana turistina ja olipas paljon koiria mukana, aika huippua. Kun vaan saataisiin vielä porukka innostumaan tokokoulutuksistakin samalla tavalla, ettei niitä lakattaisi järkkäämästä, kun porukkaa ei kiinnosta tarpeeksi. Hienoja suorituksia nähtiin, vaikka tuomari oli kyllä aikamoinen joulupukki. Sinällään vähän harmi, että ne oikeasti hyvät pisteet ansainneet jäävät vähän toisten jalkoihin. EVL:ssä (ja kyllä muissakin luokissa) tuomarilla oli ihan käsittämättömiä arvosteluja, tunnariinkin sai lähettää kolmella käskyllä ja kaikissa vielä käsimerkki ja silti pisteitä tuli 7. Ja kaikkea muuta mielenkiintoista. No, toko on arvostelulaji ja se vaan täytyy hyväksyä, että sääntökirjalla ei välttämättä ole kaikille tuomareille mitään merkitystä :) Marke ja Molla saivat tosi hienon ykköstuloksen, 303 pistettä ja he eivät kyllä kovin paljon lahjapisteitä saaneet eli olisivat kyllä kaikilta muiltakin tuomareilta sen ykkösen pokanneet. Onnea siis kovasti Markelle ja Mollalle, te teitte sen mitä oikeasti osaatte ja vielä samassa kokeessa! Jatketaan harjoituksia, sitten jonkin ajan päästä :)

Meillä jatketaan nyt vaan odottamista, minulla alkaa tänään kesäloma, joten voin odotella aamusta iltaan ja vaikka vähän yölläkin. Toivottavasti odottaminen palkitaan joskus ensi viikon aikana :)