Monday, May 25, 2009

Agiliitoa urakalla :)

Koko viikonloppu meni enemmän ja vähemmän agilityhommissa, mutta perjantai-iltana käytiin Sohvin kanssa hieman tokoilemassa kera Annen ja Hanna-Marin. Oltiin vissiin hieman väsyneitä molemmat, koska meni hieman säätämiseksi treenit. Ruutua otin ja edelleenkin on sitä haisteluongelmaa. Kutsuruutu ok ja näyttö myös, mutta aina pitää vaan nuuskuttaa takarajaa. Lisää vaan toistoja. Sitten naksuttelin maahanmenoja, ihan ok paitsi minun pitäisi palkata vaan ne nopeimmat ja jättää hitaammat huomiotta, koska kunnollakin osaa mennä. Tässä olen tosi huono :( Toisessa sessiossa otettiin sitten seuraamista Hanna-Marin liikkuroidessa. Vähän lähti löysästi liikkeelle ja juoksupätkälle meinasi ensin lähteä keulimaan, mutta korjasi kyllä. Tehtiin myös askeleita ja juoksusta käännöksiä, ne meni ihan ok. Hidaskävelykin oli ok nyt eli Sohvi ei tarjonut istumista :) Jotain hyvääkin siis. Noutoa otin hieman vauhtina ja kokeilin metallia, mutta sitäpä ei Sohvi suostunut ottamaan suuhunsa ollenkaan. Sen kanssa sitten pari pitoharjoitusta ja oli ällöä Sohvin mielestä. Jollain konstilla tuo pitäisi saada mukavaksi... Lopuksi otettiin vielä paikkamakuut, kokonaisaika oli varmaan reilut 3 minuuttia (kukaan ei muistanut katsoa kellosta) ja olin piilossa osan aikaa. Ihan hyvin pysyi nyt eikä pääkään pyörinyt ihan mahdottomasti :) Otin vielä uudelleen lyhyen paikkamaakuun, niin että menin heti piiloon, sekin ok eli ehkä tämä tästä taas alkaa sujumaan.

Lauantaina lähdimme sitten heti aamusta Hessun ja Sohvin kanssa kohti Mutalaa (pojat jäivät kotiin) Tiedossa oli siis Jari Suomalaisen agikoulutusta, minä olin mukana vaan ketynä;) Oltiin paikalla tosi hyvissä ajoin, joten ehdin ottaa tokohyppyä pari kertaa (ALO versiota siis) ja nyt kuin ihmeen kaupalla meni loistavasti :) Sitten Jari jo tulikin ja me alettiin rakentamaan rataa, sitten kun muita koulutettavia alkoi tulla paikalle, niin minä liukesin lämmittelemään Sohvia. Hessu ja Sohvi siis aloittivat ja vaikka kyseessä oli ykkösluokkalaisten treeni, niin aika hankalan näköisiä kiemuroita radalla oli. Hessu ja Sohvi selviytyivät kyllä aika hyvin. Yksi pitkä vienti putkelta renkaan kautta toiseen putkeen oli hankala, koska siinä piti mennä A:an ohi ja jos ohjaajan sijoittuminen ei ollut ihan ok, niin sinnehän saattoi tuollainen kokematon koira livahtaa. Sohvi meni ainakin ekalla kerralla. Myös kepeille vienti tuotti hieman hankaluuksia, sinne tultiin hypyn kautta n 180 astetta ja hyppy oli vielä suht lähellä, joten helposti Sohvi livahti 2 väliin. Kun Hessu antoi tilaa, eikä ruusinyt eteenpäin, niin sitten meni ihan ok. Mutta takaakierrot yms Sohvi kllarasi hienosti. Kontakteista oli Jari sanonut, että Sohvi tulee niin alas, että voi olla, että joskus kisoissa voi valua pysähdys vahingossa pois kontaktilta kokonaan (Frodolla kuulemma on näin joskus ollut, kun tulee myös kovin alas) Sohvihan oikein kurkottaa, kun "nokkii", mutta en nyt tuosta olisi huolissani, jos siitä joskus hylly tulee niin ei voi auttaa, parempi kuitenkin, että tuo etujalat maassa ja takajalat kontaktilla on selvä Sohvillekin, vaikeampi olisi yrittää saada Sohvi ymmärtämään, että jalat hieman ylemmäksi. Muuten oli Jari sitä mieltä, että hyvällä mallilla on Sohvin ja Hessun meno :)

Jäimme vielä joksikin aikaa katselemaan kolmosluokkalaisten ryhmää ja täytyy kyllä sanoa, etten olisi Juuson kanssa niistä kuvioista selvinnyt mitenkään päin. Viime vuonna olin kyllä hieman samaa mieltä ja silti klaarattiin ainakin suurin osa kuvioista (itsenäiset kontaktit olisivat helpottaneet elämää kyllä kovasti...) Jari on kyllä aivan huippu kouluttaja, kannustava ja kokonaisvaltainen :) Kaupan kautta sitten riennettiin kotiin pojat vapauttamaan. Loppuilta menikin sitten elpyen (grillaten yms) Punkkiaineet tosin koirille laittettiin ja sitten kun olin aineet saanut läträttyä, niin huomasin, että meille oltiin myyty vanhentuneita aineita. Enpäs ollut huomannut edes katsoa koko päiväystä ja ihan vahingossa se silmiini osui. Varmaan se ihan ok vielä tehoaa, mutta täytyy kaydä se toinen pakkaus vaihtamassa tuoreempaan, että saadaan sitten leiriä varten tuoreet aineet niskaan. Jassulta muuten jo yksi punkki poistettiin päälaelta vajaa viikko sitten.

Sunnuntaina sitten Hessu lähti aamusta Sohvin kanssa taas kohti Mutalaa, Suomalaisen koulutus siis sai jatkoa. Minä jäin kotiin tekemään kasvissosetta ja pitämään seuraa pojille. Juusolla oli vielä tiedossa agikisat Pirkkahallilla myöhemmin. Hyvin oli koulutus mennyt taas, joitain pieniä kohtia oli mitä olivat hinkanneet, yksi sellainen oli jarruttaminen (tätä oli jo lauantaina putkijarruttamisena) Nyt sitä tehtiin hyppysuoralla. Tuo on sellainen asia mitä pitää siis jatkossakin treenata. Koulutuksen jälkeen Hessu ja Sohvi tulivat nopsaan kotiin ja sitten hetikohta lähdettiin kisoihin. Meikäläiseltä on hieman hukassa kisarutiinit, kun tein ihan hirveän mokan. En ollenkaan katsonut lähtölistaa, kun ilmopisteessä vaan katsoin, että me ollaan siellä listan loppupäässä. Hessu lähti lämmittelemään Juusoa rataantutustumisen ajaksi ja tuli sitten siihen radan lähelle. Minä menin sinne selittämään jotain ja yhtäkkiä kuulen kun kuulutetaan onko Kati ja Juuso, radalle pitäisi lähteä...Me siis oltiin ekana lähtövuorossa. Pienoinen shokki ja niin sitä vaan sitten mentiin ihan keskittymättä. Oma moka tietty, kun en lähtölistaa ollut katsonut (en kyllä ymmärrä miksen sitä tehnyt, ainahan minä sen katson...) Juuso vielä sitten varasti hieman ja eka rima tippui, mutta kepeille meni hyvin. Rata oli ihan hirveä luukutusrata ja siellä peräkulmassa sen hirveän suoran jälkeen sain Juuson hyvin kääntymään hypylle, mutta sitten katsoin, että menee ohi seuraavastahypystä ja jäin hieman odottamaan/kääntämään ja se sitten kostautui siellä seuraavassa ulkokulmassa, jonne en ehtinyt ajoissa, vaan Juuso pääsi hyppäämään hypyn väärään suuntaan eli HYL tuloksena. Mutta hauskaa oli :)

Toinen rata olikin sitten hyppis ja ihan tyhmä rata olikin. Ohjaajalle helpompi juoksurata (ohjaaja pääsi sisäkurvia helpommalla) mutta tylsä, kun kaikki ohjasivat radan samalla tavalla. Rata oli helppo, kuten oli tuo ensimmäinenkin, mutta silti minä onnistuin sössimään ;) Kisaamattomuus näkyy kyllä ohjaajassa. Alun hyppyhässäköiden jälkeen en saanut Juusoa kääntymään putkeen, vaan Juuso juoksi ohi ja kiersi koko putken takakautta. Olisi pitänyt tehdä vekki (tai sylivekki) ennen sitä viimeistä hyppyä. Sitten huristeltiin ne 4 mutkaputkea peräjälkeen ja Juuso tuntui ihmeen hitaalta, mutta ehkä se tosiaan oli vaan sitä, että ohjaaja pääsi helpolla. Keppien jälkeen sitten tein tyhmän ohjausvalinnan ja sain Juuson tiputtamaan riman kun leikkasin koiran päälle. Tuloksena siis 10. Ajassa hävittiin kuitenkin vain viitisen sekunttia nopeimmalle eli ihan lujaa Juuso kuitenkin meni (putken kiertoon hyvinkin meni se 4-5 sekunttia) Ja hauskaa oli :) Juusosta kyllä näkee kuinka se nauttii agista. Ihan tulee suru puseroon, kun miettii, että jossain vaiheessa agi täytyy vaan lopettaa. Ensi lauantaina kun Juusolle tulee jo 10 vuotta täyteen ja Juuso kun ei osaa himmata vaan menee aina täysillä. Tai ehkä me sitten kuitenkin otetaan mini hypyillä kotona vaan vähän mielenvirkistykseksi, mutta tänä kesänä kuitenkin kisataan vielä ja nautitaan joka hetkestä :)

Friday, May 22, 2009

Liitelyä, näytelmää ja hakua

Tiistaina oli vuorossa agiliitelyt Mutalassa. Koska kenttä on aika kamalassa kunnossa ja takana oli vielä melkoisen rankka viikonloppu, en ottanut Juuson kanssa kuin vähän vaan. Ja kerrankin osasin lopettaa ajoissa :) Helposti sitä kokeilee vielä kerran jotain toista ohjausta ihan vaan nopeesti. Jotain kohtia hinkattiin paremmaksi, mutta ihan suht ok meni. Yksi A:n jälkeinen elämä oli sellainen mitä en saanut kulkemaan kunnolla lainkaan, vaan koska A:aan jälkeen jään aina pahasti jälkeen kun tuo ohjus lähtee, niin en vaan saanut kaarroksia pieniksi. Lopulta meni edes esteet oikein eli se sai tällä kertaa riittää :) Mutta pakko oli mennä ulkokaarteeseen ja pussin jälkeen hypylle takaaleikkaus, että sain Juuson kääntymään oikealla olevalle hypylle. Suunniteltu sylkkäri olisi ollut hyvä, jos olisin ehtinut edes lähelle hyppyä...

Sohvikin teki vaan pienesti eli ei mitään hinkkauksia. Sohvi menikin hyvin eli hinkkauksille ei juuri tarvetta ollutkaan. Yksi pystyssä ollut hyppy oli hieman hakusessa (putkesta tultiin ja ensi muuri pystyssä ja samassa linjassa hyppy, ne mentiin ihan normisti ulos-sisään) Muuri tietysti vielä peitti sitä seuraavaa hyppyä hieman, joten siinä Hessu joutui pariin otteeseen toistamaan, että sai Sohvin kääntymään. Muuten meni kyllä hyvin :) Pitäisi kirjoitella heti, että paremmin muistaisi mitä treeneissä tapahtui...

Eilen lähdin sitten jo ennen ylösnousemusta kohti Jämsää ja ryhmänäyttelyä. Kyllä taas moneen kkertaan mietin, että mikähän tilapäinen mielenhäiriö minulla oli, kun sinne ilmoittauduin ;) Ei toudellakaan ole mun juttuja nuo näytelmät. Ja kyllähän Sohvikin olisi tylsistynyt, jos ei oltaisi samalla reissulla treenailtu hieman tokoakin (siellä oli vieressä upea iso hiekkakenttä ihan tyhjän panttina) Oltiin siis paikalla aika hyvissä ajoin ja kehä oli vielä myöhässäkin, joten ihan ekaksi käytiin hieman treenamassa. Otin lähes koko ALO-luokan liikkeet (ilman paikkamakuuta ja hyppyä) Seuraaminen ihan ok, tosin vasemmalle käännökset taas vähän huonoja. Otin pätkät siksak-seuraamista ja se oli hyvä. Liikkestä maahanmeno ihan ok. Luoksetulo olikin sitten taas yhtä pomppimista. Eli taas se vanha loppuloikka on tullut takaisin. Otin muutaman toiston lyhyemmältä matkalta, mutta eipä paljon parantunut eli sitä pitää nyt ottaa kuurina taas. Liikkesta seisominen hyvä. Loppuun otin vielä kaukoja AVOn malliin, ihan suht ok.

Päästiinhän me sinne kehäänkin sitten lopputtomalta tuntuneen odottelun jälkeen. Sohvi kulki ihan nätisti vaikkakin hieman oli nenä-maassa-ongelmaa (joku kiva oli kylvänyt maahan nameja,jotka Sohvi tietty bongasi...) Tuo nenän käyttö on kyllä välillä erittäin ärsyttävää. Mutta tosi hyvät arvostelut Sohvi sai ja loppu viimeksi tulos oli siis ERI ja PN4 eli ihan hyvä :) Nyt on sitten ainakin plakkarissa tarvittava näyttelytulos niitä toivottavasti joskus saavutettavia tärkeämpiä valion arvoja varten :) Lopuksi ajattelin vielä hieman tokoilla, mutta enpäs taas muistanut, että eihän tuo hurttimus näe mitään tukkansa alta eli se loppui aika lyhyeen, kun ei ollut tukkavermeitä mukana. Nyt voi onneksi taas laittaa pysyväisemmän pampulan päähän, kun ei tarvitse miettiä mihin se tukka sojottaa (mietitään, että koska seuraava näytelmä sopii aikatauluihin)

Illalla oli sitten vielä vuorossa hakutreenit. Kovin oli taas vähän porukkaa, vaikka tuon päivän piti monelle sopia, en tiedä pelästyivätkö kaikki sitten sitä ukkosta, joka ennen treenjä juuri Tampereen yli taivalsi. No, onneksi treenejä se ei haitannut. Tai en tiedä, johtuiko se ilmanalasta, että osa maalimiehistä oli erittäin vaikeita löytää. Jassu aloitti menidän poppoosta ja eka äijä löytyi hienosti. Toiselle mennessään Jassu kaarsi oikealle ja hävisi jonnekin horisonttiin. En ymmärrä minkä hajun perässä Jassu mennä kaahotti. Sitten kun Hessu sai Jassun takaisin ja lähetti uudelleen, niin sitten meni ihan ok. Kolmas myös hyvin. Juuso tuli vuoroon ja oikea puoli tuotti tänään Juusolle hankaluuksia. Aina vaan Juuso lähti kaarrottamaan ties minne ja oli kerran mennyt ihan maalimiehen vierestäkin tätä huomaamatta. En ymmärrä mikä siinä oli, koska kolmas maalimies oli ihan sama juttu (Marke oli maalimiehinä molemmilla, päädyimmekin siihen, että syy oli Markenssa ;)) Toiselle puollelle meni Juusokin ihan hyvin. Sohvi oli sitten viimeisenä meikäläisistä ja Sohvilla oli oikeastaan sama juttu kuin Juusolla, oikea puoli oli vaikea. Vasemman puolen 2 maalimiestä löytyivät hyvin ja hajunkin Sohvi sai jo kaukaa, mutta Marke edelleen siellä oikealla ei meinannut löytyä...Eli ihan putkeen ei treenit menneet, mutta eihän aina voikaan mennä :) Toivotaan, että edes joskus saataisiin sopivan tuulinen keli hakutreeneihinkin.

Monday, May 18, 2009

Agia koko viikonloppu, nollia myös :)

Koko viikonloppu meni vähän enemmän ja vähemmän agilityn merkeissä. Lauantaina lähdimme jo kukonlaulun aikaan kohti Jyväskylää koko konkkaronkka. Tiedossa oli Sohville 3 rataa ja muille vaan hengailua ja ehkä hieman lämmittelyesteitä. Juuso tosin oli "hieman" sitä mieltä, että joo, radalle vaan kun perille päästiin. No, ollaanhan me Juusonkin kanssa tuolla Jyväskylässä aika monta kertaa kilpailtu, joten paikka oli tuttu. No, tällä kertaa Juuso sai tosiaan tyytyä vaan pieneen iloitteluun lämppäreillä.

Me oltiin paikalla hyvissä ajoin, joten ehdittiin tekemään pitkä lämmittelylenkki koko poppoon kanssa. Eka rata (tuomarina Räsänen) oli aluksi helpon näköinen, mutta tarkemmin kun katsoi, niin aika haastavia kohti siinä oli. Sohvi lähti hienosti liikkeelle ja kaikki meni ihan nappiin, kunnes tultiin jo lähelle loppua ja Sohvi kääntyi omituisesti yhdeltä hypyltä väärään suuntaan ja ehti hypäämään hypyn uudelleen ennenkuin Hessu ehti tehdä mitään. Videolta katsoen Hessu jäi ensin hieman sen edellisen hypyn siivekkeen taakse ja sitten saattoi Sohvia liian pitkälle toisen hypyn taakse, jolloin Sohvi vissiin luuli, että käännytään oikealle vaikka oikeasti mentiin vasemmalle (hypyt "mersunmerkkinä" siis) Mutta kaikenkaikkiaan hieno rata, kontaktit huiput ja keppien päähän valssi onnistui loistavasti, vaikka tuloksena olikin HYL.

Toinen rata oli sitten tuo ensimmäinen lopusta alkuun (ainakin lähestulkoon, joitain esteitä hieman siirreltiin) Se näytti helpommalta, mutta vaikka Hessulle ja Sohville siitä tulos tulikin, niin ei ollut ihan niin hyvä kuin eka rata. Putkeen viennissä Hessu hieman hätäili ja veti Sohvin ohi (kun siis jo lähti leikkaamaan menosuuntaansa) ja sitten seuraavana oli putkesta suorassa linjassa hyppy ja kepit. Sohvi ei jotenkin tajunnut koko keppejä lainkaan, vaan hömpötti vaan ohi kerran ja toisenkin ennenkuin vihdoin hokasi homman. Yhteensä siinä paloi aikaa 20 sekunttia eli yliaikaakin tuli aika paljon sen 15 virheen lisäksi. Muuten keppejä lukuunottamatta rata oli kyllä hieno ja kontaktit taas upeat :)

Viimeisenä oli sitten hyppis ja tuomarikin vaihtui Wyffeen. Rata oli tosi kivan oloinen, virtaava, mutta ei kuitenkaan vaan edes-takaisin juoksua. Nyt kaikki meni ihan nappiin ja Hessu ja Sohvi viilettivät maaliin hurjaa vauhtia ja ilman virheitä. Tällä radalla oli hieman samanlainen kepeillemeno kuin sillä edellisellä radalla, mutta nyt ei mitään ongelmaa siinä. Yksi sheltti meni vielä kolme kymmenystä lujempaa eli sijoitus oli 2. ja ensimmäinen merkintä kilpailukirjaan :)

Käytiin vielä jäähdyttelylenkillä koko poppoon kanssa ja vaikka olin suunnitellut ottavani vähän tokotreeniä myös, niin se sitten jäi, kun kello oli jo aika paljon ja kotiin vielä parin tunnin matka.

Sunnuntaina sitten oli vuorossa agia Takuttien kisoissa Tampereella. Pojat jäivät tällä kertaa kotiin, koska tiedossa oli "vain" sellainen 3-4 tunnin reissu. Ykkösille siis 2 agirataa tuomarina Kokkonen. Ihan mukavan näköinen rata, tosin loppu "suora" oli aika mielenkiintoinen ykkösluokan radaksi. Hessu ja Sohvi lähtivät taas ensimmäisinä medeistä ja hienosti tekivät rataa ja maaliin pääsivät ymmärtääksemme puhtaalla radalla :) Kontaktit hienot ja se lopun kolmen hypyn hässäkkä meni upeasti takaaleikkauksella (tässä nähtiin kyllä jos jonkinmoista suoritusta ja selkeästi radan vaikein kohta tuntui olevan tuo.) Aikakin oli ihan loistava ja niin sijoitus oli 1. Palkintojenjaossa oli sitten tuomari sanonut, että Sohvi tuli pujottelusta ulos väärin, mutta hänen virheensä, kun ei sitä huomannut eli tulos on se mikä on merkattu. Ei meistäkään kumpikaan huomannut tuota virhettä, se kävi niin nopeasti, mutta videolla se kyllä näkyy selvästi. No, nollamerkintä pysyi kirjassa ja palkinnotkin saatiin. Agissa näitä virhearvosteluja sattuu aina, etenkin kontakteilla eli sinänsä se ei ole mitään ihmeellistä, mutta kyllähän se hieman latisti tunnelmaa. Ja todennäköisesti niitä virheitä tulee mahtumaan Hessun ja Sohvinkin uraan toistekin ja varmasti välillä myös toiseenkin suuntaan. Rata oli kyllä aivan superhieno tuota virhettä lukuunottamatta :)

Toinen rata ei sitten mennytkään aivan putkeen. Alku oli sellainen, joka tuntui tuottavan päänvaivaa kaikille muille, mutta Hessu ja Sohvi suorittavat tuon takaakierron ja twistin loistavasti :) Nuo Sohvi kyllä osaa :) Mutta sitten jatkossa kun eteen tuli keinu, loppui Sohvin osaminen ja pamautti taas lentokeinun. Jotenkin Sohvi ei vaan tunnu tajuavan keinua radalla lainkaan. Hessu yritti kyllä ottaa vauhtia pois ennen, mutta ei auttanut. Sohvi ei vaan ehdi tajuamaan, että keinu alkaa kallistumaan. Nyt pitäisi päästä treenaamaan johonkin epiksiin tms, omalla kentällä keinu menee radalla hyvin. Tällä radalla sattui sitten vielä keppien kanssa samanlainen uinahdus kuin Jyväskylän toisella radalla eli kepit- never heard reaktio eli sieltä tuli sitten kieltoja sen verran, että lopputulos HYL. Mutta tälläkin radalla siis se alku oli aivan huippu :) Ihan hyvä vaan, ettei vielä se kolmas nolla napsahtanut, ykkösissä on mukavampi treenata ja etenkin tuo keinu pitäisi saada kuntoon ennen luokkanousua.

Vaikka oltiin kotona ihan hyvään aikaan, en sitten kuitenkaan saanut treenattua tokoa, vaikka niin olin ajatellut. No, Sohvikin oli hieman väsynyt viikonlopun riennoista eli ehkä ihan hyvä niin. Kammattua sentään saatiin tuon räppänän leuanalus tulevaa kauneuskisaa silmällä pitäen.

Thursday, May 14, 2009

Sohvi 2 v

Sohvi täyttää tänään jo 2 vuotta! Aika kuluu kyllä ihan sairaan nopeasti, vastahan Sohvi oli ihan pieni palleroinen. Mutta paljon iloa on Sohvi tuonut meidän elämään näiden parin vuoden aikana ja jotain pientä on jo saavutettukin :)

Tiistaina Sohvikin sitten korkkasi ulkokauden agissa. Mutta ensin oli Juuson vuoro. Juuso oli taas aika holtiton, intoa on niin paljon ja sen kanavoiminen oikeaan juttuun on välillä hieman vaikeaa. Pitkästä aikaa treeneissä mm ilmeni lähdössä varastamista (kisoissakin Juuso varasti...) Siihen on nyt heti puututtava, ettei siitä tule taas ongelmaa. Rata näytti paperilla helpolta, mutta ei se sitä sitten todellisuudessa ollutkaan. Juuson kanssa vaikeutta lisää aina hurja vauhti, jos hyppy menee pitkäksi, niin ongelmissa ollaan jatkossa. Muutamaa kohtaa jouduttiin ottamaan uusiksi, kun ei meinannut Juuso taipua. Haasatavaa oli.

Sohvi vuorollaan sitten taisi osaltaan myös kärsiä siitä ensimmäisen ulkokerran syndroomasta, kun oikein loikkasi puomiltakin kerran. Tätä ei ole tapahtunut aikaisemmin, Sohvilla on aika vahva se kuonokosketus ja tulee matalana kontaktille, mutta mitä lie päässä liikkunut, kun huiteli menemään miten sattuu. Muistutuksen jälkeen kyllä hyvin sitten. Hyvää oli se, että keinu meni loistavasti heti ekalla yrittämällä "ulkohepulista" huolimatta. Mutta hyvä oli päästä ulos treenaamaan edes kerran ennen kisoja.

Eilen oli sitten Selkämaan Katin tokokoulutus. Olin valinnut liikkeiksi, yllätys-yllätys, luoksetulon pysäytyksen ja sitten toiseksi ruudun. Stopeilla aloitettiin kunhan olin selvittänyt mitä on tähän saakka tehty. Fiksuna ihmisenä en ollut tajunnut, että ei minun tarvitse koiraa saada kauemmaksi minusta, voin ihan itsekin liikkua poispäin koirasta ;) Tadaa, ei aina voi kaikkea tajuta... Eli siis treenaamme nyt niin, että paljon toistoja niin, että käsky ja nami lentää samaan aikaan ja sitten välillä voi kokeilla pientä viivettä, mutta pääasiassa samaan aikaan (näitä pitää treenata sittenkin kun koira jo osaa eli kaikissa liikkeissä pentuharjoituksia ja vaan välillä kokeillaan kokonaisena liikkeeä toimiiko) Eli jätetään koira ja peruutetaan pois, kutsutaan (esim nimellä) ja käsky ja nami lentää samalla koiran yli. Samalla itse peruutetaan kauemmas ja taas kun koira lähtee tulemaan kohti sama homma. Tuntui ihan hyvin toimivan. Pitää vaan huolehtia, että heittää namin koiran yli, eikä aina vasemalle tai aina oikealle, ettei koira ala ennakoimaan ja kääntymään vinoon. Sitten pitää myös opettaa takapalkka ( suoria luokesetuloja takapalkan kanssa myös, ettei aina vaan liity pysäytyksiin) Palkkaustapaa on hyvä vaihdella, välillä palkaksi myös pallonheitto. Puun tms kiertoja voi hyödyntää (myös suoria eli ei aina pysäytystä, ettei tule ennakointia) Muutenkin kaikkein luokkien luoksetuloissa pitää treenata kaikkia osia erikseen (eli jätä koira seisomaan ja siitä luoksetulo ja jätä koira seisomaan ja kutsu->pysäytä maahan etc) Tosin mehän ei vielä olla tuota maahanmenoa treenattu lainkaan ja se saakin nyt odottaa hetken.

Toinen liike sitten oli se ruutu. Kokeiltiin kutsuruutua, mitä en ole aiemmin tehnyt. Eli jätin koiran ja menin itse ruutuun kyykkyyn ja kutsuin koiran sinne, palkka minulta. Tässäkin Sohvi lähti tarkistamaan lopuksi, että missä se nami on eli aika vahva on se mielikuva, että siellä on namia alustalla ja siitä siis pitäisi nyt päästä eroon. Tuota toistettiin muutama kerta ja sitten tehtiin niin, että minun piti käydä näyttämässä oikea paikka ruudussa, palata koiran luo ja lähettä koira ruutuun. Sohvi ei vaan kestänyt sitä että taputtelin maata ja hoin ruutua, vaan tuli ruutuun. toisella kertaa sama homma, mutta Kati piti kiinni Sohvista. Hyvin lähti ruutuun ja minä sitten juoksemaan sinne myös, että palkka tulisi minulta, mutta ruudussa. Eli tällä nyt kokeillaan josko se alkaisi paremmin hahmottua. Välillä voi tässäkin heittää palloa palkaksi, mutta parempi olisi jos palkka tulisi aina siellä oikeassa paikassa ja minulta. Pysäyttää ei kuulemma tarvitse, sitten kun koira sen osaa muualla, niin pysähtyy kyllä ruudussakin. Välillä voi kokeilla, mutta pääsääntöisesti treenataan vaan ilman sitä. Ruutuun voi myös kutsua niin, että on itse sen takana ja kutsuu koiraa ja pysäyttää oikealle paikalle. Tai jättää koiran ja itse tulee puoliväliin ja lähettää koiran siitä ruutuun. Vaihtelua vaan pitäisi saada siihenkin :)

Loppuun otettiin vielä paikallamakuu ja luoksepäästävyyskin. Me oltiin Sohvin kanssa siellä päässä, missä treenattiin EVL tyyliin maahanmenot ja sivulle nousut. Ne meni hienosti :) Ei yhtään välittänyt Sohvi muiden käskyistä, jotain ollaan siis ehkä opittukin (vai uskaltaako tätä ääneen sanoakaan...) En mennyt piiloon, mutta olin n. 30 m päässä, kesto 2 minuuttia. Hyvin pysyi, mutta hieman taas pää pyöri, etenkin aluksi, sitten rauhoittui. Vieressä makasi Udo ja toisella puolella Into pää maassa, joten sinällään ei mitään mielenkiintoista ympärillä tapahtunut :) Pitää jatkaa sitä pään maahanlaittamisen treenausta, jos sitä kokeilisi joskus. Muuten sain vinkiksi sen, että koiralle tehtävä, esim nameja maahan ympärille tai kippo eteen jota pikkuhiljaa hilaa kauemmaksi ja lopuksi piiloon mukaan ja voi sitten sinne vapauttaa. Tähän pitää nyt alkaa paneutumaan, että syksymmällä sitten uskaltaisi sinne AVOon.

Tuesday, May 12, 2009

Maanantain tokoilut

Eilen oli ihan pakko ottaa pienet tokoilut kotipihassa. Torstaina on kurssi ja olen valinnut liikkeiksi inho luoksetulon pysäytyksen ja ruudun, joten oli ihan pakko hieman treenata, että kehtaan kurssille mennä :)

Aloitin pysäytyksillä puun kierron kautta. Huono oli :( Kiertää puun ihan hyvin, mutta pysäytyksessä valuu vaikku kuinka. En tiedä, ehkä tarvitaan vielä vartaloapuja mukaan reilusti, koska Sohvi ei taida tietää mitä se odo tarkoittaa. Pysähtyy kyllä, sitten joskus. Pientä ennakointiakin oli jo näkyvissä eli siitäkin saan varmaan ongelman aikaiseksi. Toivottavasti saan Katilta hyviä vinkkejä tähän tai ainakin uskoa, että kyllä se joskus valmistuu tämäkin liike.

Sitten siirryi toiseen murheenkryyniin eli paikallamakuuseen. Nyt meni kyllä hyvin, tosin olen palannut takaisin ja helpottanut aikalailla, mutta käsittääkseni tähän ei muuta lääkettä ole. Paljon vaan onnistuneita toistoja. Menin siis piiloon vajan taakse, kerran kävin palkkaamassa välillä ja menin uudelleen piiloon. Minulla ei ollut kelloa, joten ajasta ei tietoa :) Mutta hienosti pysyi Sohvi.

Sitten palauteltiin mieleen ALO-hyppyä. Hypyn virkaa toimitti vajan rappunen. Sohvi hyppää hyvin ja kääntyy jo ilmassa, mutta edelleen jostain selkärangasta tulee se istuminen. Eli seisomista vahvistin ensin ihan sellaisenaan hypyn takana ja sitten myös koko liikkeenä. Vaikka Sohvi ensin koko ajan tarjosi istumista, loppuviimeksi itse jo korjasi ja ihan lopuksi jo seisoikin. Tästä en ole huolissani, se vaatii vaan jokusen toiston, että saadaan se seiosominen takasin. Ja sitten AVOon mennessä taas miljoona toistoa, että saadaan se istuminen takasin ;)

Otin vielä yhden kerran paikallamakuun hyppelyn jälkeen. Ihan ok oli sekin vaikkakin Sohvi jäi eka kerralla jotenkin huonosti (kyynärät oli hassusti) Kävin korjaamassa sen ja taas kävin piilossa vajan takana (toisen nurkan takana tällä kertaa) Ihan hyvin pysyi ja purkkinami palkaksi tietty :)

Sitten otin vielä sitä ruutua. Lähtee lujaa kun tietää, että siellä on palkka. Ilman lätkää hiippailee ja ennakoi pysäytystä ja stopin jälkeen sielä kulkee eteenpäin ulos ruudusta. Nyyh :( No, toivottavasti tähänkin saadaan neuvoja torstaina. Lopuksi hilluttiin vielä pihassa nännikumin kanssa :) Se on Sohvin mielestä hauska, juuri nyt ainakin.

Aamulla pitkästä aikaa naksuteltiin taas projektia Sohvi kippoon. Vaihdoin kipon tilalle ensin vadin, koska se pieni kippo oli alkuunsa ehkä turhankin haastava. Nyt sain Sohvin vihdoin vatiin eli ehkä se kippoon menokin joskus onnistuu. Pitää vielä ensi treenata myös noita vatsa ja selkälihaksia paremmaksi. Diagonaaliseisontaa harrastettiin siis myös aamulla :)

Monday, May 11, 2009

Agiliitoa, hakua ja kisoja

Aika kuluu ihan hirveää vauhtia ja vaikka kuinka yritän kirjoitella asioista ajoissa, niin aina se vaan vierähtää. Työtkin kyllä haittaa harrastuksia aika pahasti :)

Viime tiistaina korkattiin agissa ulkokausi ja koska Sohvi oli edelleen juoksussa, treeneihin lähdin vain minä Juuson kanssa. Juuson otin mukaan, koska lauantaina oli kisat reilun puolen vuoden tauon jälkeen ja ajattelin, että ehkä olisi hyvä hieman kokeilla esteitä ulkokentälläkin ennen kisoja. Ei sillä, etteikö Juuso osaisi, mutta liika innostus ja riemu voi olla vaan hankalaohjastaa oikeaan tekemiseen. Treenit ei ihan menneet putkeen, intoa oli kuin 10 pienessä kylässä ja lisäksi se seikka, että yritin siinä samalla treenata ja kouluttaa ja se ei ole paras mahdollinen vaihtoehto. Muillakin oli hieman hankaluuksia ulkokentälle siirtymisestä johtuen, kevättä rinnassa koirillakin vissiin.

Torstaina oli sitten taas hakutreenit. Sinnekin lähdin vain poikien kanssa. Jassulle ja Juusolle molemmille 3 maalimiestä ja molemmilla meni ihan suht ok. Jassu haki ekan hienosti, toiselle lähti hyvin, mutta lähti omituisesti kaartamaan vastakkaiselle puolelle. Luulin, että siellä oli jo maalimies valmiina ja että Jassu sai hajun siitä, mutta se olikin jotain muuta. Sain kyllä Jassun pois huutamalla ja bilettämällä (ihme sinänsä, Jassu kun päättää että tuolla se maalimies on, niin hankala sitä on saada pois tulemaan) Uudella lähetyksellä hyvin ja kolmas maalimies (tai miehet, siellä oli 2, aikuinen ja lapsi) meni hyvin kahdesta maalimiehestä huolimatta ;) Juusolla oli ensimmäinen vaikea. Vieras maalimies ja matkaa lähes takalinjalle ja vielä piti ylittää kärrypolku matkalla. Siihen Juuson usko loppui joka kerta. Jouduin menemään aika lähelle, että sain Juuson yli siitä polusta ja sitten sen jälkeen se olikin ok. 2 muuta maalimiestä ihan hyvin.

Perjantaina olin harrastuskoiran lihashuoltokurssilla ja olikin todella hyvä kurssi. Tähän asti ollaan tehty kyllä kaikki ihan päin mäntyä, mutta toisaalta osittain treenattu oikeita asioitakin vahingossa (temppuina yms) Mutta jos sitä nyt yrittäisi hieman parantaa tapojaan ja ainakin Sohvin kanssa yrittää tehdä kaiken paremmin. Vaikka hyvin nuo pojatkin ovat kunnossa pysyneet, vaikka en ole ollut tietoinen peruskuntokaudesta ja voimaharjoittelusta yms.

Lauantaina suunnattiin sitten Orivedelle agikisoihin, tällä kertaa siis Juuson kanssa. Sohvi joutui jäämään kotiin juoksun takia, mutta koska kisat olivat ihan extra pienet, reissuun ei mennyt kuin neljä-viisi tuntia. Juuso oli ihan innosta piukeena, kun tajusi, että ollaan kisapaikalla. Edellisistä kisoista olikin reilut puoli vuotta, joten minulla oli hiukan hakusessa miten toimitaan ;) Tuomarina oli Jalosen Kari ja kuten ennenkin Kari oli tehnyt ihan kivat radat, ei helpot (etenkään tuon tykin kanssa) mutta oikein mukavat kuitenkin. Ekalla radalla mopo karkasi kädestä ihan totaalisesti. Mulle ensinnäkin iski rataantutustumisessa ihan hirveä jäänitys ja jalat meni ihan veteläksi. Juuso taas oli ihan virtaa täynnä ja vetäisialkusuoralla olleen keinun täysillä läpi, keinu ei varmaan ehtinyt edes alkaa laskemaan, kun Juuso oli jo maassa. Eipä olla lentokeinuja tehtykään sitten ykkösluokan ;) Mulla tietty ihan pasmat sekaisin, huutelin esteiden nimetkin ihan miten sattuu. Puomin jälkeen piti kääntyä 180 astetta kepeille oikealle ja vasemmalla viistossa oli hyppy. Juuso tietty pääsi livahtamaan hypylle, kun en ollut hereillä. Kaksi rimaakin vielä räpsähti alas (huonosti ohjasin) mutta paikoitellen ihan ok kuitenkin se loppu. Toisella radalla en sitten enää jännittänytkään niin pahasti ja rata tuntui vielä mukavammalta kuin ensimmäinen. Alku oli hieman hankala, siinä oli lähtöhypyn jälkeen 2 hyppyä "pystyssä" ja molemmat piti suorittaa ulospäin (eli välistäveto) No, tällä radalla Juuso sitten innoissaan varasti juuri kun olin vasta kääntymässä ja taas meni pasmat ihan sekaisin. Sain Juuson vielä sille 2 hypylle, mutta sitten en ehtinyt reagoimaan, että olisin saanut Juuson siitä välistä eli hylly taas :) Loppu rata menikin sitten hienosti, vaikka siellä oli tosi hankaliakin kohtia. Lopussa kokeilin, pystynkö irtoamaan kepeillä esteen taakse osottamaan ja fiksuna huusin Juusolle, että mene vaan. Tottakai Juuso kääntyi pois kepeiltä, enhän minä treeneissäkään sille mitään tuollaista huutele ;) Otettiin uudestaan hieman helpotettuna (tosin aika kauas vieläkin jäin) ja sitten meni hyvin. Tällä radalla se nolla ei ihan hirveän kaukana ollut ja tekeminen tuntui hyllystä huolimatta ihan kivalta. Laitetaan tuo varastaminen tauon ja liian innostuksen piikkiin, tai toivotaan ainakin parasta :) Kiva oli kisata taas pitkästä aikaa.

Sunnuntaina lähdettiinkin sitten Lamminpäähän äitienpäiville heti aamusta, tai minä ja Sohvi mentiin sinne ja Hessu poikien kanssa Nokialle. Sari ja Sonjakin on ollut Suomessa jo pari viikkoa, mutta vasta nyt ehdin heitäkin tapaamaan. Sonja ei edelleenkään arastellut koiria, mutta Sohvi ei kyllä kauheasti Sonjasta piitannut. Enemmän kulki äitin perässä eväiden toivossa. Hessukin sitten tuli poikien kanssa jossain vaiheessa ja Jennin porukkakin. Eli vähän oli stressipäivä ainakin Juusolle. kotona olikin sitten vielä vuorossa kasvissoseen tekoa yms. Trrenatakin piti, mutta johonkin se aika taas vierähti. Nyt olen ilmoittanut Sohvin kahteen tokokokeeseen ALO-luokkaan tosin vielä, joten treenatakin oikeasti pitäisi. AVOn liikkeitäkin ja paikallamakuuta etenkin, jos joskus meinaan tämän vuoden aikana vielä sinnekin uskaltautua. No, tällä viikolla on torstaina tiedossa ainakin tokoilua, aamusessioiden lisäksi siis.

Monday, May 4, 2009

Juoksuista hiljaiseloa

Taas on viikko vierähtänyt ja yritän kovasti muistella mitä viime viikolla puuhattiin :)

Keskiviikkona oli viimeinen ok-hallivuoro ja sinnehän Sohvinkin kanssa voi mennä treenaamaan juoksusta huolimatta, mikä on ihan loistojuttu. Juuson kanssa hallitreenit menivät hieman mönkään koko huhtikuun ajan, koska ilma hallissa oli taas todella huono ja Juuso alkoi kovin herkästi kurnuttamaan, joten otettiin vaan jotain ihan pientä ohjaustreeniä. Omaankin henkeen se huono ilmanlaatu kävi. Ensi vuonna ei kyllä vuoroa tuolta oteta, halli on ihan liian pieni ja hankalan mallinen, esteet ovat surkeita (etenkin kontaktiesteet ja niiden "karhennus") ja sitten vielä tuo ilmanlaatu eli kaikenkaikkiaan hinta-laatusuhde ei mikään paras mahdollinen. Sohville on kyllä ollut hyötyä "ylimääräisistä" treeneistä eli ei se nyt ihan hukkaan heitettyä rahaa ollut kuitenkaan :) Hallilla otin lopuksi Sohvin kanssa vielä tokohyppyä, kun se siinä niin sopivasti oli. Tällä kertaa kokeilin ALO-luokan hyppyä, jos me nyt kuitenkin mentäisiin vielä jokunen ALO koe ennen sinne AVOon siirtymistä (että saataisiin se paikallamakuu varmasti kuntoon, kuten myös luoksetulon pysäytys) Ja minä tarvitsen kisatreeniä hermojeni hallitsemiseksi. Eipä vaan ollutkaan niin helppoa se seisominen siellä hypyn takana. Vaikka me ei olla AVOhyppyäkään kovin montaa kertaa treenattu, niin silti Sohvi oli jo mieltänyt, että siellä istutaan hypyn takana, ei seistä eli siinä on nyt pieni savotta, että saan tuon korjattua, mutta eiköhän se siitä.

Viikon aikana ollaan treenattu tokoakin kotona muutamaan otteeseen. Niitä samoja tietysti eli paikallamakuuta, ruutua, tunnaria, luoksetulon pysäytystä yms. Aamusessiot sitten tietysti päälle :) Aloin nyt opettamaan Sohville naksulla ihan vaan temppuna sitä pään maahanlaittamista, jos sitten joskus sen yrittäisi siirtää paikallamakuuseen. Sohvin pää pyörii kuin väkkärä paikallamakuussa ja siksi olen ajatellut, että pysyisi rauhallisemmin makuulla, jos Sohvilla olisi joku tehtävä, mutta katsotaan nyt kuinka paljon tuo pään pyöriminen minua haittaa jatkossa. Tänä aamuna Sohvi oli hauska, kun nyt Sohvi vissiin luulee, että siinä pään maahan laittamisessa on jotenkin kyse nokittelusta. On vaikeaa osata naksutella oikeasta, kun pää vispää ylösalas lakkaamatta :) Sohvi on kyllä hauska pakkaus :)

Muuten paikallamakuu menee sisällä ihan hyvin, piiloon voi mennä ja olla vaikka kuinka kauan, mutta jostain syystä ulkona homma menee ihan päin seiniä. Mä joudun tosi tarkkaan miettimään mihin suuntaan menen piiloon, ettei Sohvi lähde mukaan. Ok-hallilla tein sen virheen, että laitoin Sohvin paikallamakuuseen sinne hiekkakentälle ja meinasin mennä piiloon kulman taakse, mutta Sohvihan nousi samantien. Jälkeenpäin vasta ymmärsin, että ehkä ei olisi kannattanut mennä piiloon sinne suuntaan missä oli hallin ovi ja meidän auto, vähän liian suuri houkutus kenties. Sitten kun menin piiloon toiseen suuntaan asuntovaunun taakse, niin ei ongelmia (tosin jalkani varmaan näkyivät sieltä alta, mutta kuitenkin) Tätäkin asiaa siis täytyy miettiä ja mielellään vielä ennen treeniä, ettei noita virheitä enää pääsisi tapahtumaan.

Luoksetulon stopit on paremmat nyt, tosin olen ottanut vaan lyhyeltä matkalta. Sohvi ei enää mene hämyyn kun yritän hämätä pallon heittämistä, joten niin ei pysty treenaamaan. Puun kierrot ovat myös vielä hieman vaiheessa, joten olen nyt ottanut ihan vaan namia heittämällä (niinkuin maahanmeno leikki) ja hienosti kyllä pysähtyy odo-käskyllä. Saa nähdä miten käy kun matkaa ja vauhtia tulee lisää...

Vappukin tuli ja meni. Piha hommia on yritetty tehdä ja grillauskausikin korkattiin. Nyt on hieman hermojaraastavaa vaan, kun Juuso on ihan "in love" ja on pakko pitää noita kahta erillään. Jassu ei välitä mitään. En oikeasti kyllä ymmärrä miksi Juuso reagoi Sohvin juoksuun noin, vaikka on leikattu. Hirveä stressi vaan kaikilla, onneksi sitä ei kestä enää kuin viikon verran max.