Sunday, October 12, 2008

Vauhdikas viikonloppu

Viikonloppu olikin melko vauhdikas tai siis paljon treenattiin kaikkea :)

Perjantai-iltana lähdin Hanna-Marin kaveriksi Teivoon treenaamaan tokoa. Siellä oli melkoinen trafiikki ja ainoastaan yksi lamppu, jonka alle ei oikein voinut mennä tuon trafiikin takia eli tehtiin hieman hämärähommia siellä sivummassa. Alkuun ennen kuin pahin pimeys iski, tein ruudun Sohville eli taas sama juttu, että ruutu ja palkka valmiina ennekuin Sohvi ulos autosta. Ruutu oli tällä kertaa pois asfaltilta sivummalla "pöpelikössä" ja se oli hieman vaikeaa Sohville. Lisäksi joku bussi tuli siihen meidän taakse juuri peruuttelemaan, joten keskittyminen ei minulla ehkä ollut paras mahdollinen kun toisella silmällä kyttäsin sitä bussia, ettei se aja meidän päälle. Eli ekalla kerralla tuli epämääräistä sähellystä ja loppuviimeksi sitten Sohvi meni jostain sivusta namikipolle eli ei ihan putkeen :( Sitten kun otin uudelleen niin, että vietiin nami yhdessä, meni kyllä suht suoraan, mutta kauheaa nuuskuttamista. Viimeisellä kerralla sitten jo ihan ok. Otin sitten vielä tunnarikapulan piilotusta ja siinä Sohvi olikin oikein pätevä ja käytti hienosti nenäänsä :)

Toisessa sessiossa otin seuraamista, joka oli hieman poikittavaa eli täytyy taas alkaa treenaamaan sitä oikeaa paikkaa enemmän ja palkkaamaan vasemmalle. Seuraaminen on kyllä sellainen liike, että heti jos on pidempi tauko treenaamisessa, niin plörinäksi menee. Yhden liikkestä maahanmenon otin, joka muuten hyvä, mutta meni ihan poikittain maahan johtuen tuosta seuraamisasennosta. Sitten tulikin jo täyti pimeys, joten treenit piti jättää siltä erää siihen. Olisi kyllä mukava löytää joku sellainen paikka treeneille, missä oolisi valo ja hieman vähemmän trafiikkia kuin tuolla oli. Vaikka onhan häiriö ihan tarpeelistakin välillä...

Lauantaina olikin sitten haku-trenit. Me oltiin taas liikkeellä pienellä porukalla ja jouduttiin vaihtamaan paikkaa retkeilyalueelle, koska hirvimiehet olivat vallanneet kaikki paikat. Mutta oikeestaan olikin parempi mennä sinne, koska siellä pystyi ottamaan myös tokoa hieman. Eli ihan ensimmäisenä taas otin ruudun samalla kaavalla ja nyt Sohvi menikin aika hyvin, ihan pientä kaarrosta teki ja kävi ohimennessään katsastamassa oikean etukulman tötsän, mutta liikkui koko ajan kuitenkin takalinjaa kohti. Eli ehkä se tästä vielä joskus. Sitten Sohvi autoon ja katsastamaan haku-aluetta.

Sohvi oli aika pätevä hakuilijakin, tosin tällä kertaa ei vetänyt läpi kaikista pöpeliköistä vaan kiersi pahimmat, mutta kuitenkin hyvin suoraviivaisesti kulki ja käytti nenäänsä. Juusolla oli 3 maalimiestä ja 2 ekaa meni vähän haahuiluksi ensin, mutta 3 olikin sitten oikein mallikas suoritus. Myös Jassulla taisi olla taas hieman enemmän intoa kuin malttia alkuunsa, mutta Jassumaisesti maalimiehet kuitenkin löytyivät.

Hakutreenien lopuksi otin vielä uudemman kerran ruutua (eri suunnasta) ja se oli ihan ok (kunhan ensin piilotin frisbeen paremin, ettei Sohvi lähtenyt taaksepäin sen luokse ;)) Sitten otin vielä muutaman tunnarikapulan piilotuksen ja ne meni ihan loistavasti :) Sitten palkaksi Sohvi pääsikin juoksemaan Molla-siskon kanssa :)

Sunnuntaina sitten uskaltauduin ottamaan tunnaria niiden "hämykapuloiden" kanssa. ELi tein ruudun valmiiksi pihaan ja kasasin niitä hajuttomia kapuloita n 15 kpl keoksi (eri puolille pihaa nämä siis) Ensin otin ruutua ja taas muuten ok, mutta mennessään kävi haistamassa etummaista tötsää, en tiedä pitäisikö tästä huolestua vai onko se vaan jotain epävarmuutta ja poistuu aikanaan? No, otin vielä pari toistoa niin että vein namin Sohvin nähden ja ne meni ihan ok.

Sitten sinne tunnarin kuimppuun. Ensin otin yhden omankapulan piilotuksen talon takana ja se oli hieno. Sitten siirryimme etupihalle, missä oli se "hämykasa". Jätin Sohvin odottamaan ja vein oman kapulan piiloon n. 1,5 metrin päähän siitä kasasta. Lähetin Sohvin hakemaan ja lähtikin hyvin haistelemaan, oma ei heti löytynyt ja Sohvi kävi "hämykasan" vieressä haistamasssa, mutta ei ottanut yhtään ja lähti pois omaa etsimään, joka sitten löytyikin heti kohta :) En tiedä, mutta misnusta tuo oli oikein hyvä suoritus, voin tietysti olla ihan hakoteilläkin, mutta olin tyytyväinen. Otin vielä toisen kerran piilotuksen, mutta lähemmäs kasaa eli n. metrin päähän ja nyt Sohvi ei ollut lainkaan kiinnostunut hämyistä vaan haki oman päämäärätietoisesti :) Lopetin sitten siihen, kun meni niin hyvin. Paitsi lyhyt seuraamispätkä ja loppuun paikallamakuu niin että olin kulman takana piilossa, kesto hieman vajaa 2 minuuttia, hyvin pysyi :)

Sunnuntaina otin myös Juusolle esine-etsintää ja nyt meni ihan nappiin alusta saakka. Juuso joutui hieman odottamaan lähtöä etsintään, koska olin puhelimessa, mutta nyt etsikin sitten alusta asti hyvin päättäväisesti eikä ollenkaan juoksennellut edestakasin niin kuin usein on tehnyt.

Illalla olikin sitten agiliitelyt maneesilla. Ensin oli Juuson vuoro ja Juuso olikin oikein pätevä ja innokas ;) Olin oikein tyytyväinen kun keksin yrittää keinulta lähtiessä jättää pussin Juuson ja minun väliin. Siellä piti siis ottaa ensin hyppy suoraan keinulta ja sitten 90 astetta oikealle hyppy ja vielä yksi hyppy joka oli hieman linjasta oikealle ja siitä sitten 180 astetta vasemmalle. Juuso kun lähtee kuin tykin suusta kontakteilta, en olis millään ehtinyt kiertämään pussikangasta ja vielä olisi pitänyt ehtiä sinne hypyille, mutta näin se meni toisi hienosti ja Juuso kääntyi takaaleikkauksessakin hyvin sen kolmannen hypyn jälkeen :) Tosin sitten otti sen seuraavan hypyn jälkeen aivan omituisesti putken sieltä oikealta, vaikka piti mennä vasemmalle hypylle. Minä katsoin sinne suuntaan, joten ehkä se oli sitten vinkkin sinne menoon, kun sitten hyvin voimakkaasti käytin yläkroppaa niin kääntyihän se Juuso sinne hypyllekin (tai oikeestaan sinne hypylle oli ihan suora llinja sieltä edelliseltä...) Mutta hienosti Juuso meni.

Sitten oli Hessun ja Sohvin vuoro. Keinua ottivat nyt jo lähes ilman hidastuksia, mutta edelleen remmissä (paitsi kerran kun Sohvi pääsi vahingossa karkaamaan keinulle) Sohvi teki lähes samat radat kuin Juuso, paitsi osa vaikeutettuina ja todella hienosti meni. Sohvi osaa kyllä todella hienosti sylkkärit ja poispäinkäännöt. Takaakierrossa tuli joku omituinen hama kun alkoi kiertämään koko hypyn eli ensi keskiviikkona treenataan varmaan takaakiertoja (ei tekisi Juusollekaan huonoa) Sohvilla oli mielestäni eilen vauhtiakin enemmän kuin aikoihin (vaikka ei SOhiv mikään hissuttelija ole ollutkaan) eli alkaa näyttää jo hyvin Juusomaiselta tuo meno (paitsi Juusolla on räjähtavampi lähtönopeus) Hessu joutuu tekemmän tosissaan töitä, että ehtii valsseihin ajoissa ;)

Friday, October 10, 2008

Agiliitoa keskiviikkona

Keskiviikkona oli nyt toisen kerran ok-koirien hallivuoro. Menimme paikalle hyvissä ajoin ja ihan ensimmäisenä tein Sohville ruudun sinne hallin päätyyn. Eli taas tein sen valmiiksi ja laitoin palkan odottamaan ennenkuin hain Sohvin autosta. Taas höpötin sitä ruutua ja tällä kertaa Sohvi varmaan paremmin bongasi tötsät ja ruutuun lähetys oli aika hyvä ja suora, tosin vauhtia olisi voinut olla enemmän eli pientä epävarmuutta vielä mukana. Mutta hyvään suuntaan menossa kuitenkin :)

Sitten olikin agiliidon vuoro. Ei tarvittu kuin se yksi kerta kun koirat tasan tarkkaan tietävät mikä paikka tuo halli on. Jopa Jassu, joka tällä kertaa osasi jo haukkua kun Juusoa haettiin autosta ;) Rataan teimme pieniä muutoksia ja kannoimme mm pöydän radan reunalle. Sohvi ja Molla molemmat olivat sitä mieltä, että pöytä oli ihan huippu paikka :) Juuso sitten taas ei mennannut pysyä siellä lainkaan...tuolla hallilla on todella huonot karhennukset kontaktiesteillä ja sekin voi olla yksi syy siihen, että Juuso ei meinannut pysyä pöydällä lainkaan vaan liukui koko ajan yli. No, pääasiassa se on harjoituksen puutetta, eihän pöytää ole treenattu ikuisuuksiin. Pari pätkää otettiin Juuson kanssa, mutta taitaa tuo omituinen "käry" mikä siellä hallissa leijuu, käydä myös Juuson henkeen, koska "kurnuttamisongelma" on aika paha eli toistoja ei voi tehdä lainkaan. Mutta Juuson kanssa pidetäänkin vaan hauskaa :) Sohvin ratoja en paljon nähnyt, mutta keinua ainakin vielä lopuksi otettiin. Vielä mennään remmissä, joten aikansa kestää ennekuin radalle voi keinua ottaa. Mutta Sohvi on kyllä aikasmoinen vipeltäjä ja taitavasti osaa sylkkärit ja poispäinkäännöt yms. eli maltilla kun vaan mennään niin Sohvista tulee ihan loistava agikoira :)

Eilen pidin töistä vapaapäivän, mutta treenejä en kotona kuitenkaan pystyyn laittanut. Eilisen tarkoitus oli ehtiä ompelemaan Sohville heijastinliivi, koska aamusella on jo niin pimeää, ettei siinä tienposkessa uskalla ilman kunnon heijastimia kulkea. Liivit sain valmiiksi, joten tänä aamuna oli hyvä kulkea kaikkien kolmen kanssa :) Lelujakin aloin ompelemaan, mutta sitten onnistuin katkaisemaan neulan ja hommat jäi hieman vaiheeseen, mutta jatketaan niistä sitten myöhemmin.

Wednesday, October 8, 2008

Pihatokoilua

Eilen otin Sohvin kanssa pihassa pienet tokoilut. Nyt pitää aktivoitua ja saada edes tunnari jonkinlaiseen kuosiin ennen kuin lumi tulee maahan.

Aloitin ruudulla ja tällä kertaa niin, että kävin tekemässä ruudun valmiiksi palkkoineen kaikkineen ennen kuin päästin Sohvin ulos. Höpötin "missä ruutu"-höpinää ja ainakin luulen, että Sohvi haki törppöjä silmillään ;) Kun sitten lähetin ruutuun, sohvi kyllä juoksi sinne, mutta teki sellaisen mukavan banaanin eli ei ihan niinkuin ollisi pitänyt. Tein vielä uudelleen pari toistoa ja ne meni sitten ihan hienosti. Näitä täytyy nyt vaan tehdä jokapaikassa lisää. Aika pitkä tauko kaukenkaikkiaan ollutkin ruudun treenaamisessa eli siihen nähden ihan hyvä :)

Sitten otin niitä Lentsun neuvomia ruutuun korjauksia ja ne meni ihan ok muuten paitsi se taaksepäin meneminen. No, me ollaan kyllä naksuteltu peruuttamista nyt joka aamu ja liike on nimettykin "taakse", mutta ei se vielä hallussa ole kokonaan eli sitäkin jatketaan ja sitten vasta liitetään näihin muihin juttuihin.

Sitten otin tunnaria eli oman kapulan piilotusta ja ne meni oikein hyvin. Paitsi Sohvi edelleen pudottaa kapulan aina hieman ennen kuin tulee minun luokseni, mutta tästä ei kai tarvitse olla kovin huolissaan, ainakaan vielä. Koskahan sitä uskaltaisi kokeilla sitä kapulakasaa oman viereen...

Sitten otin vielä muutaman vauhtinoudon ja niistä Sohvi kyllä riehaantui ihan täysin. Mutta täytyy nyt tehdä taas näitä, kun se kapulan tuominen sivulle on niin tylsää kuten kapulan pitoharkatkin.

Loppuun otin vielä ihan vähän seuraamista, mikä oli suht ok, hieman ehkä se edistäminen taas vaivaa eli ei saisi pitää pitkiä taukoja treeneissä näköjään. Ja ihan lopuksi vielä paikallamakuutreeni. Menin jo heti talon nurkan taakse piiloon ja ainakin Sohvi oli samalla paikalla kuin mihin jätin eli ihan ok kai. Vähän se on huonoa, kun yksin treenaa niin ei tiedä mitä siellä tapahtuu sillä aikaa kun on piilossa, mutta ei oikein ole sellaisia piilojakaan mistä voisi kuikuilla koiraa välillä. Mutta ihan hyvin siis on lähtenyt nämä paikallamakuutkin edistymään nyt:)

Monday, October 6, 2008

Taas myrskyssä Turussa ;)

Ei kannata lähteä Turkuun treenaamaan, kun joka kerta iskee kauhea myrsky :) Tällä kertaa tuli vain vettä kovan tuulen kera, mutta muistissa on vielä se Pyrynpäivän reissu parin vuoden takaa, kun kotimatka kesti lumimyrskyssä 4 tuntia ja risat...

Mutta siis eilen oltiin Sohvin kanssa Turussa tokoilemassa schape-porukassa Lentsun opissa. Tällä kertaa kaikki tekivät samoja juttuja eli sinällään ei muiden jutuista saanut neuvoja omaan tekemiseen (tosin tuuli oli niin mahdottoman kova, ettei olisi kyllä mitään kuullutkaan) Alkuun otimme kaikki siis seuraamisen siirtymiä vasemmalle, oikealle ja taaksepäin. Oikealle ja vasemmalle menee Sohvin kanssa ihan ok, niitä olemme aiemminkin treenanneet, tosin pieniä korjauksia tuli askelten ottamiseen yms. Mutta se peruuttaminen sitten onkin ihan vaiheessa. Olen muutaman kerran astunut Sohvin hännälle, kun olen taaksepäin yrittänyt liikkua, joten itsellä hieman pelko asian suhteen. Olen ottanut naksun kanssa peruuttamista, mutta en ole vielä nimennyt liikettä eli se olisi nyt sitten seuraava vaihe ja sitten kun Sohvi sen osaa niin liitetään se tuohon seuraamiseen, kuulostaa tosi helpolta ;) Tänä aamuna sitten otettiin tuo nimeäminen työnalle :)

Seuraavan sitten tehtiin ruutuun menon korjauksia. Eli koira jätettiin ensin ruudun vasemmalle puolelle ja namikippo sinne oikean reunan ulkopuolelle ja oikea-käskyllä koira sinne kipolle. Näitä pari toistoa ja sitten kippo pois ja oikea-käskyllä koira liikkeelle ja pysäytys keskelle ruutua ja palkka. Yllättävän hyvin Sohvi tämän ymmärsi ja saatiin hyviä toistoja. SItten sama vasemmalle, meni ihan yhtä hyvin :) Sitten koira seuraavaksi ruudun takareunan taakse ja kutsumalla ruutuun, jonne pysäytys keskelle ruutua ja palkka. Tämäkin ihan suht ok näin ekaksi kerraksi. Sitten vielä koira ruudun etureunan eteen ja käskyllä piti saada koira peruuttamaan ruutuun. Se olikin vaikeampaa, kun ei ollut mitään käskyä millä olisi voinut koiraa käskyttää menemään taaksepäin. Eli tätä pitää treenata sitten uudelleen, kunhan se peruuttaminen onnistuu käskystä:) Muutenkin tämä on sellainen treeni, mitä voi hyvin tehdä siellä meidän pienessä "hallissa".

Sitten otettiinkin seuraavksi ruutua ihan normisti. Luulin, että Sohvi jo osaisi hakea ruudun vaikka en itse namia veisikään kippoon, mutta ei. Eli vielä ei voi alkaa vaikeuttamaan muuten kuin niin, että eri paikoissa ruutua niin, että Sohvi ei näe ruudun kasaamista eikä kipon vientiä ja sitten vasta kun tuo on hallinnassa voidaan edetä namikipon poistamiseen.

Odottelun lomassa kysäisin tunnarista ja miten siinä edetä oman kapulan piilottelusta. Lentsu oli sitä mieltä, että sitten vaan suoraan kapulat riviin kokeenomaisesti ja katsotaan mitä tapahtuu. Minusta se kyllä kuulostaa hieman suurelta harppaukselta ja luulen, että yritän sitä kapulat kasalla metrin päässä juttua ensin ja edetään sitten siitä. Nyt on kapuloitakin eli ei mitään estettä alkaa treenaamaan tuotakin :)

Loppuun otimme vielä sellaisen häiriöpaikkamakuutreenin. Eli kaikki koirat paikallamakuuseen paitsi yksi, joka meni sinne koirien seläntaakse ottamaan luoksetulon. Ja sitten vaihdettiin eli kaikki kävivät vuorotellen ottamassa luoksetulon sillävälin kun muut olivat paikallamakuussa. Sohvi oli oikein hyvä paikallaolija, vaikka olikin ihan märkä. Ekalla kertaa ei mennyt ekalla käskyllä maahan, mutta sitten muilla jo paremmin. Luoksetulo oli kyllä ihan mahdottoman hidas...Mutta kaikenkaikkiaan olin yllättynyt, ettei sade haitannut oikeastaan yhtään, siis Sohvia, minulla oli kyllä sormet ihan kohmeessa. Kyllä sitä keskimäärin on mukavampi ilman sadetta treenata ;)