Monday, June 30, 2008

hakua ja agiliitoa

Perjantaina oltiin pitkästä aikaa koko poppoon kanssa hakuilemassa eli Juusokin lopetti virallisesti sairaslomansa :) Oltiin myös pitkästä aikaa eri paikassa eli palattiin takaisin Ruutanaan. Kaikki 3 olivat oikein päteviä. Jassu on aina ;) mutta Juusokin oli aivan loistava. Juusolle oli 4 maalimiestä ja yksi niistä oli Juusolle vieras ihminen ja silti Juuso meni suoraviivaisesti ja rohkeasti perille asti eli oikein tyytyväinen olen treeneihin :) Sohville otettiin hajumielikuvina kuten ennenkin ja oikein taitava oli Sohvikin. Hyvin on jo mieltänyt että mitä siellä haku-metsässä tehdään.

Lauantaina ja sunnuntaina Sohvi ja Hessu ja Molla ja Marke olivat Marian agikoulutuksessa. Minä olin vaan kepona mukana (tai kuvaajana paremminkin) En osaa suurempia kirjoitella kun en itse ollut kuskina, mutta hyvältä näyttää meno. Sohvi kuumuu tosin aikas paljon radalla ja radan ulkopuolellakin ja meteli on sitten sen mukainen. Vauhtia on ihan kiitettävästi ja liikkuminen on "juusomaista" eli hyvä agikoira Sohvista on tulossa :) kunhan vaan Hessu pysyy perässä ;)

Siinä se viikonloppu sitten menikin agikoulutusta katsellessa ja leipoessa agirotua varten. Pojat hieman jäivät "heitteille" mutta yritetään korjata vääryys tällä viikolla. Ensi viikonlopuksi pojat pääsevätkin sitten "mummulaan" hoitoon ja Jassulle ainakin se taitaa olla aikas suuri palkinto :)

Friday, June 27, 2008

Tokoilua sateessa ja paisteessa :)

Maanantaina käytiin taas Annen, Tarjan, Riitan yms kanssa tokoilemassa, mutta tällä kertaa oltiin Lielahdessa katsastusaseman takana. Alkuun hieman tihkutti, mutta lopuksi sitten jo satoi ihan kunnolla. Alkuun otettiin paikallamakuu nurmikolla. Alustassa ei mitään ongelmaa, mutta edelleen Sohvi on kovin tylsistyneen oloinen eli katselee kaikkea ympärillä tapahtuvaa ja välillä jopa laski päänsä tassujen päälle, mutta pysyi kyllä makuulla koko ajan. Nyt oikeasti pitää alkaa tekemään paikallamakuusta hauskaa ja yllättävää.

Otin myös seuraamista yllättäen ja tällä kertaa oli ihan ok. Liikkestä seisominen oli aivan super :) Luoksetulossa hyppää käteen edelleen. Lopuksi vielä hieman kapulan heittoa ja silloin alkoi jo sade hieman vaivata eli istumaan ei ollut kiva mennä.

Tiistaina sitten agitreeneihin mennessä ajajttelin ottaa toko-hyppyä pari kertaa kun on ne epikset tulossa. Sohvipa olikin ihan että hyppy, mikä se on? Agilityesteet taisivat kiinnostaa hieman liikaa ja viedä huomion. Sohvi mm varasti A:lle kesken toko-hypyn kun oltiin hieman turhan lähellä...
Sohvin agit meni ihan hyvin, vauhtia ja vaarallisia tilanteita kyllä mahtuu mukaan. Selvästi Sohvi on syttynyt agiin aika kovasti :)

Keskiviikkona käytiin ell pikaisesti poistattamassa tikit Juuson haavasta. Haava on parantunut tosi hyvin, joten ensi viikolla päästään sitten taas liitelemään. Niin muuten, patologin vastauskin patista tuli ja se oli siis hyvänlaatuinen rasvakudoskasvain eli ei mitään vakavaa. Juuso on siis melkein parempi kuin uusi :)

Eilen sitten lähdettiin heti töiden jälkeen ajelemaan Pälkäneelle epävirallisiin toko-kisoihin. Sohvin kolmannet siis kaukenkaikkiaan. Päästiin Aapiskoukon parkkikselle ja siellä ilmoitettiin, että paikka on muuttunut, joten ajelimme sitten peräkanaa jonnekin hiekkakuopalle. Paikka oli kyllä aika mielenkiintoinen toko-kokeille, pohja oli täynnä kiviä, isompia ja pienempiä ja muutenkin paikka oli aika karu. Koe alkoi AVO luokalla joten meillä oli siinä aikaa ihmetellä. Sitten akanaan päästiin alokkaan paikallamakuuseen, joka otettiin 2 ryhmässä. Sohvin kanssa oltiin siinä jälkimmäisessä. Alku meni hyvin, tosin taas Sohvi oli kovin kiinnostunut kaikesta ympärillä tapahtuvasta ja pää pyöri kuin väkkärä. Jossain puolenvälin paikkeilla Sohvi sitten vaan yhtäkkiä nousi istumaan ja rapsuttelemaan :( Mietin hetken että annanko uuden käskyn, mutta päätin sitten kuitenkin olla hiljaa. Rapsuttelun jälkeen SOhvi jäi sitten istumaan paikoilleen ja siinä nököttikin sitten loppuun saakka. Nyt oikeesti on pakko alkaa tekemään asialle jotain...

Alokkaan koiria oli 11 ja me oltiin toiseksi viimeisenä vuorossa. Molla meni ekana ja todella hienosti menikin, kaikista liikkeistä täysi 10 (paitsi paikallamakuusta 5) eli siis aivan loistosuoritus ja rima aika korkeelle meille muille :) Mun olisi pitänyt viedä Sohvi autoon odotteleen välillä, mutta ajattelin että arvostelu menee nopeammin kuin se menikään, joten Sohvi odotteli mukana koko ajan. Välillä vähän kokeiltiin seuraamista ja tehtiin maahanmeno-seisomisleikkiä ja ne meni ihan hyvin. Mutta visiin Sohvi kuitenkin hieman väsyi siihen odottamiseen, koska keskittymiskyky ei ollut ihan optimaalinen kehään mennessä (tosin koko iltana se ei ollut niin hyvä kuin yleensä on ollut eli hieman huono päivä ehkä?)

Remmissä seuraaminen meni ihan hyvin etenkin kun ottaa huomioon, että käytin ihan väärää käskyä epähuomiossa :) Sitten kun seuraav ilman remmiä seuraaminen alkoi tajusin mokani ja otin sen sivu-käskyn käyttöön ja ainakin seuraaminen tuntui todella hyvältä (videolta en ole vielä katsonut, voi olla että perun puheeni sitten) Viimeinen täyskäännös valui hieman, mutta muuten tosi hyvä :) Sitten liikkestä maahanmeno, jostain syystä Sohvi meni vasta kolmannella käskyllä maahan. En tiedä sanoinko käskyn jotenkin erilailla vai veikö tuuli käskyni vai vaikuttaako se että nyt ollaan enmmän treenattu seisomista. No, sitten kun kolmannella käskyllä sain Sohvin maahan niin jatko meni hyvin.

Luoksetulo oli hyvä muuten paitsi Sohvi ei istunut sivulle. Itse en edes huomannut sitä (en siis katsonut muualle kuin eteenpäin) ihmettelin vaan kun kiitosta ei kuulu tuomarilta :) En tiedä mistä tuokin sitten johtui, tuo on kuitenkin ollut meidän parhaita liikkeitä aikaisemmin. Liekö siiten vain työtapaturma? Liikeestä seisominen olikin sitten todella upea, vaikka itse sanonkin :) Eli tässä kohtaa taas se treenaaminen on auttanut. Lopuksi sitten vielä estehyppy. Tämä vähän jännitti sen tiistaisen jälkeen. Sohvi oli kovasti kiinnostunut vaan niistä ylimmäräisistä laudoista jotka oli jostain syystä kasattu hypyn viereen. Hyppy käskyllä lähti hitaasti liikkeelle ja pysähtyi hypyn eteen ensin ja sitten kun kuvittelin Sohvin lähtevän kiertämään niin annoin uuden käskyn jolloin hyppäsi yli ja jäi käskystä seisomaan (ja haistelemaan niitä lautoja :)) ja loppu sitten ok.

Eli siis pisteet olivat seuraavanlaiset:
Luoksepäästävyys: 10
Paikalla makaaminen: 8
Seuraaminen kytkettynä: 10
Seuraaminen taluttimetta: 10
Maahanmeno seuraamisen yhteydessä: 5
Luoksetulo: 8
Seisominen seuraamisen yhteydessä: 10
Estehyppy: 8
kokonaisvaikutus: 10

Yhteensä: 174 ja vissiin 5. sija

Tästä taas hyvä jatkaa, kunhan vaan oppisi löytämään sellaisen sopivan tasapainon, ettei aina joku liike kärsisi toisen kustannuksella.

Monday, June 23, 2008

pikkupuuhastelua yms

Juhannus oli ja meni ja vaikka taas olisi ollut hyvää aikaa treenailla niin aika vähäiseksi se jäi.

Viime keskiviikkona Sohvi aloitti agikisauransakin möllikisoissa Nokialla. Rata oli paljon suoraviivaisempi kuin mihin Sohvi on tottunut ja kontaktiesteitä Sohvi ei vielä aiemmin ollut tehnyt radalla, joten siihen nähden meni tosi hienosti :) Puomilta tuli kontaktilta pois, kun haistoi maassa jonkun muun pudottaman namin. Samoin palasi takasin putkesta, koska siellä maassa oli joku nami. Sitä Hessu ei siten korjannut, koska oli jo radalla edennyt seuraavan hypyn taakse, joten jatkoivat siitä eteenpäin. Hyppy ok, mutta seuraavasta esteestä eli pituudesta Sohvi meni ohi, sitäkään ei Hessu korjannut eli siitä toinen hyl. Loppu menikin sitten hyvin, paitsi jostain syystä A:n jälkeisestä putkesta kääntyi takaisin, mutta korjauksen jälkeen ok :) Eli 35 virhettä yhteensä (2 hyllyä ja 1 kielto) eli ihan hyvä debyytti :)

Juhannuksena sitten tokoilin aamusta pihassa, mutta jostain syystä tuo pihassa tokoilu menee usein ihan pipariksi. Sohvi ei jotenkin pysty keskittymään siinä niin hyvin kuin muualla. Seuraaminen oli taas ihan katastrofaalista. Luoksetulo ja liikkeestä maahanmeno sentään olivat ok. Myöhemmin otin Juuson kanssa hieman esine-etsintää pitkästä aikaa ja Juuso oli ihan täpinöissään :) Ja myös todella pätevä, ainoa esine, jota Juuso ei tykkää tuoda on se pieni heijastinnauha, se vaihtui nytkin mieleisempään vauhdissa, mutta lopuksi sitten toi senkin.

Lauantai menikin sitten ihan kansanterveydelle, mutta sunnuntaina lähdettiin sitten Ruutanaan Marken ja Mollan kanssa tokoilemaan. Nyt menikin paljon paremmin. Ensin otettiin paikallamakuu, mikä ihan ok. Seuraaminen oli ensin huonoa, yritin taas ensin ilman namia ja se ei kyllä pelitä lainkaan. Heti kun on nami kädessä niin paikka on paljon parempi. Kyllä on vielä pitkä tie sinne kokeeseen... Muut alokkaan liikkeet meni ihan ok, seisominenkin oli nyt parempi. Sitten loppuun otettiin vielä kapulan heittelyä ja tuomista sivulle, ne meni molemmat loistavasti, paljon paremmin kuin osasin edes kuvitella. Lopuksi vielä ruutua, muuten hyvä, mutta jostain syystä ei mennyt ekalla käskyllä maahan lainkaan. Palkaksi pääsivät vielä Molla ja Sohvi kirmaamaan ympäri kenttää keskenään lopuksi.

Kotona otin vielä Juuson kanssa esine-etsintää ja ihan yhtä innoissaan ja pätevä oli Justus nytkin :)

Tuesday, June 17, 2008

Tokoilut Teivossa

Eilen taas palattiin ruotuun ja toko-treeneihin :) Annen, Riitan yms kanssa siis Teivossa treenailimme. Otin Sohvin kanssa ensin seuraamista ja oikeestaan meni aikas hyvin käännöksineen kaikkineen. Välillä edelleen edistää, mutta mielestäni on jo parempaa :)

Sitten otettiin välissä paikallamakuu ja se meni oikein mallikkaasti tällä kertaa, mutta vieruskaverit olivatkin osaavampia eikä sellaista mahdotonta säätämistä tapahtunut joka puolella. Uusittiin vielä lyhyenä, koska osa koirista ei pysynyt maassa käskyyn saakka (Sohvi kyllä pysyi) Välillä Sohvi menee makuulle banaanina eli siihen varmaan pitäisi puuttua jotenkin...

SItten otin vielä liikkeestä maahan menon kokonaisena ja se oli tosi hyvä. Myös luoksetulo oli ok ja sitten seisomista vielä joka tuntuu olevan hieman hakusessa edelleen. Kokeilin nyt sellaista seiso-leikkiä (samalla tyylillä kuin se maahanmeno leikki) ja siinä Sohvi kyllä pysähtyi kuin seinään eli kyllä sen käsky vissiin on selvillä kuitenkin. Täytyy jatkaa vielä tuota leikkiä ja ottaa seisomista erikseen (että pysyy siis paikallaan vaikka kuljen edestakas) Ehkä se siitä alkaa edistymään jossain vaiheessa :)

Lopuksi kävimme vielä Annen, Riitan ja koiruuksien kanssa lenkillä Horhan maisemissa, oli ihan mukava verestää vanhoja aamulenkki muistoja :)

Monday, June 16, 2008

viikko taas vierähtänyt...

Viime viikko meni vähän "koomassa" eli kovin paljon ei ehditty/pystytty treenaamaan. Tiistaina oli agitreenit hirveessä ukkosmyräkässä. Juusolla meni ihan hyvin ja se ei paljoa sateesta tai ukkosestakaan välitä kun esteitä on näköpiirissä :) Ei Sohvikaan ukkosesta tuntunut välittävän (ei ihan pahimpaan aikaan kyllä kentällä ollutkaan) mutta Jassu-raukka kyllä pelkää ukkosta :(

Keskiviikkona oli sitten Juuson patinpoistoleikkaus ja sekin meni ihan hyvin ja loppuviimeksi patti näytti sitten kuitenkin rasvapatilta, mutta lähetettiin se kuitenkin patologille katsottavaksi eli nyt vaan odotellaan sieltä tuloksia. Haava on parantunut tosi hyvin ja hienosti Juuso antaa sen olla rauhassa. Kauluria ei tarvita, koska haava on sellaisessa kohdassa, ettei Juuso ylety sitä nuolemaan, sukkaa ollaan pidetty ettei pääsisi pahasti raapimaan, mutta eipä ole kyllä yrittänytkään. Tuntuu vaan vähän turhalta käydä vaan remmilenkeillä koska haava on jo niin hyvin parantunut, mutta kai se parempi on vielä muutama päivä ottaa hieman rauhallisemmin.

Kehitin itselleni vielä 2 päivää kestäneen migreenin keskiviikkona joten siinä meni sitten torstain samaan syssyyn kankkulan kaivoon :(

Perajntaiksi onneksi sitten olo oli jo parempi ja silloin olikin sitten vuorossa Sohvin toinen möllitoko. Ilta alkoi hieman ikävissä merkeissä kun yksi kokeeseen tulossa ollut koira puri Markea käsivarteen. Hieman aiheutti hässäkkää, kun tämä kyseinen koira oli paikallamakuussa meidän vieressä ja yritimme hienovaraisesti kysellä, että ei kai sitä päästetä vapaaksi ettei vaan mitään satu, mutta kuulemma siihen pitää vaan varautua että joku voi käydä oman koiran päälle (tähän sellainen silmiä pyörittelevä hymiö) En oikein ymmärrä moista asennetta, mutta onneksi se koira sitten ei enää aiheuttanut lisää hässäkkää sillä kohtaa. Tosin paikallamakuu meni muuten vähän pipariksi kun toisella puolella oli berni, joka ei kertakaikkiaan pysynyt paikalla ja parivaljakko sitten steppasi siinä edestakaisin moneen kertaan vaikka tuomari jo heitä kielsikin. Sohvi pysyi lähes koko ajan makuulla, mutta se trafiikki sitten loppuviimeksi nosti Sohvin istumaan ihan lopussa :( Mutta pysyi kyllä rivissä.

Muuten liikkeet menivät paremmin kuin viimeksi. Seuraaminen tuntui ihan ok:lta, mutta videolta katsoen se oli kyllä aika hirveää ;) Sohvi piti kyllä kontaktia suhteellisen hyvin, mutta kentälle oli tulossa agitreenaajia ja aina välillä piti vilkuilla mitä siellä tapahtuu. Olen hidastanut kävelyä aikapaljon edistämisen takia ja se näytti aika pahalta eli täytyisi varmaan noputtaa hieman. Käännökset meni ihan hyvin kuitenkin ja seuraamisen paikka oli parempi, tosin pomppimista oli jonkin verran.

Liikkeestä maahan meni ihan ok ja luoksetulo oli hyvä, tosin hyppää edelleen sivulletulossa. Liikkeestä seisomisen tiesin olevan vielä hakusessa, mutta päätin kokeillä mitä tapahtuu. Sanoin käskyn mielestäni selvästi, mutta en katsonut taakseni/sivulle vaan jatkoin matkaa. Sohvi pysähtyi hyvin, mutta hetken päästä hilppasi perääni eli vielä ei tiedä mitä pitäisi tehdä, mutta aprempi kuin viimeksi kuitenkin :)

Estehypy menikin sitten tosi hyvin ja kokonaisvaikutelmasta saatiin kehuja, että koira on aivan ihana ja pitää kontaktia tosi hyvin :) Sohvi olikin kyllä tooosi pätevä ja hieno pieni koira :)

Pisteet olivat seuraavanlaiset siis:
Luoksepäästävyys 10
paikalla makuu 8
seuraaminen kytkettynä 10
seuraamihnen taluttimetta 9½
maahanmeno seuraamisen yhteydessä 9
luoksetulo 10
seisominen seuraamisen yhetydessä 0
estehyppy 10
kokonaisvaikutelma 10

yhteensä 170 pistettä ja 2. sija :)

Tuomarointi oli hieman anteeksiantavaa, mutta tästä on hyvä jatkaa treeniä kohti oikeita kokeita.

Lauantaina käytiin sitten Marken ja Mollan kanssa Kangasalla tokokokeissa treenaamassa paikallamakuuta ja vähän muutakin samalla, muuten viikonloppu menikin hieman kansanterveydelle.

Friday, June 6, 2008

Agiliitoa ja tokoilua urakalla

Tiistaina oli agitreenit ja minulta ja Juusolta ainakin olisi vaikka saanut jäädä väliin, niin huonosti meni :( juuso oli ihan tuhannen kierroksella ja itsellä oli jotenkin huono päivä, joten mistään ei tullut mitään. Mitä pidemmälle treenit menivät niin sitä huonommin meni eli olisi pitänyt lopettaa. Takaraivossa vielä koko ajan kalvaa, että ei voi otta paljon toistoja, ettei Juuson tasut taas mene rikki. Sohvi meni Hessun kanssa toisella radalla ja se vähä mitä enhin katsella näytti aika hyvältä. Sohvi ei yhtään enää tunnu välittävän toisella kentällä menijöistä.

Keskiviikkona olis itten ihan pakko ottaa vähän agia Juuson kanssa pihassa, kun jäi niin huono fiilis tiistaista. Otin vaan keppejä yhdellä hypyllä ja lopuksi vielä pieni kolmen hypyn sykkyrä, missä tein sylkkäreitä, jaakotuksia yms. Nyt meni ihan hyvin, vaikka Juuso kyllä kerää aikamoiset kierrokset pihassakin, mutta oli kuitenkin ihan hyvin kuulolla.

Sitten lähdettiin Sohvin kanssa Marken ja Mollan läheiselle kentälle tokoilemaan. Ensin alkuunsa paikallamakuu, meni ihan hyvin :) Sitten jatkoin Sohvin kanssa seuraamisella, samalla kaavalla kuin viime aikoina eli palkka housunsaumasta. Olen myös kävellyt hieman hitaammin, jotta Sohvi ei alkaisi kaahaamaan ja nytkin meni pääasiassa ihan hyvin. Sitten otin liikkeestä maahanmenoa ja sekin oli hyvä. Toisessa sessiossa otin vielä vähän seuraamista ja nyt uskalsin kokeilla juoksemistakin, sekin meni yllättävän hyvin. Kosakhan sitä sitten uskaltaisi taas yrittää päästä namista eroon... Sitten otin luoksetulon ja sekin meni hyvin, vaikka hieman meinasin pelästyä, kun siihen viereiselle leikkikentälle tuli joku ja Sohvikin hieman puhisi, mutta pysyi paikallaan ja tuli luoksekin ihan normisti, eli hyvä, hyvä :) Sitten muutama liikkestä seisominen namia heittäen, ihan hyvin sekin.

Viimeiseksi otin vielä oman kapulan etsimistä ja sitten vielä noutokapulan vauhtinoutoja ja yhden palautuksen. Sohvi on nyt todella innostunut kapulasta, se on paljon mielenkiintoisempi kuin lelut esim. Pudottaa edelleen tullessaan palkalle, mutta en nyt välitä siitäkään vielä... pääasia että on hauskaa :) Lopuksi otettiin vielä ruutua, se oli hieman huono. Meillä oli Marken valkoiset tötsät käytössä ja namialusta oli hieman siellä ruohikon seassa, joten Sohvi kävi ensin haistelemassa tötsät ja sitten jäi etsimään nameja. No, pari ihan hyvääkin toistoa tehtiin.

Lopuksi "tytöt" pääsivät vielä juoksemaan kentälle vapaana ja kyllä ne juoksivatkin toinen edellä ja toinen perässä tukkaputkella :) En tiedä kumpi väsytti enemmän, toko vai leikki Mollan kanssa, mutta hyvin rauhallisesti Sohvi kotona illalla oli.

Eilen oli sitten taas vuorossa agiliitelyä. Olin ilmoittanut Juuson kisoihin taas pitkästä aikaa, luvassa siis agirata ja hyppis Takuttien iltakisoissa. Ilma oli tosi kuuma, joten se ie ollut hyvä juttu, Juuso kun alkaa nykyään "kurnuttamaan" niin helposti (pitää vissiin puhua siitäkin ensi viikolla kun Juuso menee patinpoistoon) Mutta ihan innosta piukeena Juuso kyllä meni. Agirata oli hyvin epätyypillinen Jalosen rata, omituisia takaakiertoja ja ei mielestäni ollenkaan virtaava rata. Pari kohtaa oli sellaisia, joita tosissani mietin, pahin ehkä se suoran putken jälkeen muurille meno vähän niinkuin takaakiertäen. No, hyllyhän meille tuli jo sieltä edelliseltä hankalalta kohdalta eli puomin jälkeen suora putki 180 astetta takaisin päin ja sieltä piti työntää hypyn taakse ja sitten seuraava hyppy ihan kuolleessa kulmassa koiralle ja sieltä sitten vielä parin hypyn kautta sata lasissa sille seuraavalle putkelle ja muurille. Jouduin niin lähelle työntämään sen hypyn taakse, että en enää klaarannut jatkoa vaan se meni han plörinäksi. Mutta lujaa Juuso meni :) Hyppis oli sitten enemmän jalosen tyylinen rata. Se menikin tosi hyvin muuten paitsi että vedätin liikaa kepeille ja Juuso pamautti kakkosväliin. Eli 5 siltä radalta, mutta hyvä mieli jäi, koska Juuso oli ihan oma itsensä :)

Radan jälkeen otettiin sitten turistina olleen Mollan ja Marken kanssa pienet paikallamakuutreenit kentän laidalla. Tosi hyvin meni paitsi Sohvi lähti lätkimään Marken vapautuksesta eli se piti vielä ottaa uusiksi. Myös hieman seuraamista otettiin (remmissä tällä kertaa) ja 1 liikkestä maahan meno, hyvin nekin.

Monday, June 2, 2008

Tokoa taas

Eilen oltiin tokoilemassa Annen kanssa Nokialla samalla reissulla kun Hessu kävi kyläilemässä porukoillaan. olikin oikeen intensiivitreenit, kun Annekin oli vaan Olivian kanssa.

Alkuun mentiin siihen nurmikon puolelle ja otin seuraamista (oli aika-ajoin parempaa) liikkeestä maahan, luoksetulon (ilman nameja käsiavulla) ja lopuksi seisomista. Kaikki meni ihan ok siis. Sitten Sohvi oli paikallamakuussa sillä aikaa kun Anne otti Olivian kanssa seuraamista yms. Hyvin pysyi siinäkin, tosin kävin välillä palkkaamassa ja seisoin vain muutaman metrin päässä (välillä olin kyllä selkä koiraan päin, koska katselin Annea)

Sitten siirryttiin takasin sinne hiekkakentälle ja otin taas hieman seuraamista (lyhyttä pätkää, paljon palkkaa oikeasta paikasta, myös hieman käännöksiä, jotka menee nyt paljon paremmin, kun Sohvi on paremmassa paikassa eli en enää jyrää koiraa alleni;)) Sitten otin oman kapulan piilotusta, siitä Sohvi kyllä tykkää ihan hirveästi ja hienosti hakikin pitkästä heinikosta kapulan, tuppaa vaan pureksimaan kapulaa, mutta en nyt vielä välitä siitä kauheasti.

Viimeiseksi otin vielä kerran seuraamista väähän ja maahanmenoleikkiä ja oiekan noutokapulan kanssa vauhtinoutoja. Voi olla, että tulee ongelma vielä saada Sohvi pysymään paikallaan käpulan heiton ajan niin milenkiintoinen kapulasta on tullut, mutta en nyt vielä jaksa huolestua siitäkään. Pääasia, että nyt Sohvi lähtee innolla noutamaan kapulaa (välillä kun oli hieman haluton siihen)

Lopuksi käytiin Annen kanssa vielä pienellä lenkillä kun odoteltiin Hessua ja poikia takaisin autolle.

Aamun aktivointi-sessiossa olen nyt mennyt ulos treenaamaan Sohvin kanssa parina päivänä. Ohjelmassa on ollut seuraamista, liikkeestä maahanmeno, luoksetulo ja liikkeestä seisominen (edelleen sitä namin heittoa tässä) Tänä aamuna meni tosi hienosti. Seuraaminen on välillä loistavaa, välillä taas edistää hieman eli vielä on tekemistä paljon, mutta parempaan suuntaan mennään. On se vaan ihme juttu tuo treenaaminen, koira oikeasti oppii kunhan vaan jaksaa treenata ;) Sisällä vielä kaukoja (maahan-istu-maahan vaihtoja ainoastaan, ei kääntynyt nyt paljoakaan, matkaa puolisen metriä eli ihan hyvä)

Tokoa koko viikonloppu :)

Perjantai-iltana korkattiin sitten Sohvin kanssa tokokoe-ura :) Tosin vaan möllitokolla, mutta kuitenkin. Vähän jännitti, että mitä siitä tulee, koska seuraaminen on ollut ihan katastrofaalista taas viime aikoina.

Mutta ihan alusta möllitokot. Luoksepäästävyydestä saatiin 10, vaikka Sohvi kyllä nousi ja otti pari askelta eteenpäin. No, me ei olla koskaan vielä harjoiteltu tuota, joten siihen nähden ihan hyvin :) Paikallamakuu meni tosi hyvin paitsi jostain syystä Sohvi ennakoi perusasentoa ja nousi siis istumaan ennen käskyä, taisin olla niin jännittynyt, että se hämäsi Sohvia. Minähän siis olen aina vapauttanuut Sohvin makuuasennosta treeneissä. Mutta siitä siis puolen pisteen vähennys eli alku oli ihan hyvä :)

Me oltiin kolmantena suoritusvuorossa ja Molla oli jo esittänyt tosi upeaa tokoa ihan ekana, joten hieman jännitti kyllä. Vaihdoin sitten vauhdissa seuraamiseen käskysanan sivu-sanaan ja se tuntui hieman auttavan, mutta sössin kyllä seuraamisen osittain itse ihan totaalisesti. juoksuun lähdössä jäin arpomaan, että saikos siinä sanoa käskyn uudelleen ja sitten Sohvi jotenkin ajautui kauas minusta ja kävelyyn vaihtuessa Sohvi oli vielä jossain hornassa. Sitten tulikin heti perään täyskäännös jolloin sain koiran taas kasattua mukaan :) Pysähdyksessä Sohvi vaan jatkoi matkaa, pysähdyin vissiin liian nopeasti? Mutta sitten kun otin uudelleen sivulle ja lähdettiin likkeelle niin saatiin se viimeinen täyskäännös ja pysähtyminen menemään hyvin. Pisteitä kiltti tuomari antoi tästä häsläämisestä kuitenkin 8,5...

Liikkeestä maahanmeno tapahtui vasta kolmannella käskyllä ja kun itse pysähdyin (käskytän kuulemma liian pienellä äänellä eli siihen täytyy kiinnittää huomiota jatkossa ettei tuuli vie käskyjä) Siitä 7,5 muistaakseni. Luoksetulosta 10, muuten hyvä, mutta Sohvi hyppää hieman vasten. Liikkeestä seisominen meni suurilla avuilla toisella käskyllä, siitäkin 7,5. Hyppy meni ihan hyvin ja siitä 10. En nyt muista miten nuo kertoimet oli ja saatiinko joku kokonaisvaikutelmapisteytys, mutta kaikkineen saatiin 144,5 pistettä (160 maksimi) eli tuomari oli kyllä tosi antelias ;) Mutta ihan miellyttävä kokemus ja ainakin tietää mitä pitää treenata :) Tuomarilta saatiin hyviä neuvoja myös eli ainakin se, että en saa kehua ja riekuttaa Sohvia liikaa liikkeiden välissä, kosak viretila on muutenkin ihan tarpeeksi korkea.

Hessu oli poikien kanssa haku-treeneissä sillä aikaa kun me tokoiltiin. Hakuilemaan meidänkin piti mennä, mutta kun sitten tuli mahdollisuus päästä tuonne möllitokoon niin tietysti heti hyödynnettiin tilanne.

Lauantaina sitten aamusta otettiin toko-sessio heti aamusta Sohvin kanssa. Seuraamista ja palkka siitä housunsaumasta, paremmalta jo alkoi tuntua, mutta paljon lisää treeniä tarvitaan. Liikkeestä maahan oli nyt hyvä, käskytys kovemmalla äänellä. Luoksetulo hyvä (ilman palkkaa kädessä, mutta autoin kädellä sivulle, ettei tule hyppyä ja palkka vasta lopuksi taskusta) Sitten seisomista ja sekin ihan ok, välillä nami lentäen välillä viiveellä. Sitten otettiin vielä oman kapulan piilotusta ja noutokapulan heittelyä. Ja vielä uudelleen seuraamista vähän. Sitten lähdettiin lenkille koko köörin kanssa ja Juuso päätti sukeltaa oikein kunnolla lampeen, oli tosi syvä ranta ja Juuso oli jo menossa ennenkuin ehti mitään sanoa ja niin molskahti koko koira lampeen, onneksi Juusolla oli valjaat, mistä sai nostettua ylös :) Loppu päivä menikin sitten grillatessa ja lepuuttaessa pihamaalla...

Sunnuntaina lähdin sitten katselemaan Tamskin tokokoetta. Sohvin otin mukaan ja aina välillä vähän treenailtiin kentän laidalla. Paikallamakuu otettiin Mollan ja Dimin kanssa niin että kehänauha jäi sinne koirien taakse (perjantaina Mollaa ja hieman Sohviakin välillä hirvitti tuulessa heilunut kehänauha) Sohvi oli ihan loistava ja taas vapautin maakuulta. Seuraaminenkin oli parempaa eli ehkä se siitä joskus paranee kunnolla, ainakin satunnaisesti. Pitää vaan muistaa palata perusteisiin usein. Maahanmeno ja seisominen hyvin ja luoksetulo myös. Oli ihan lohdullista nähdä, ettei sinne kokeeseen mennessä tarvitse ihan täydellinen olla, toki sinne sitä ykköstulosta aina lähdetään hakemaan, mutta aina ei voi onnistua :) Eli eiköhän me kuitenkin sitten 2 kk päästä kokeeseen mennä vaikka nyt kaikki on vielä ihan vaiheessa. Onpahan ainakin minulle hyvää treeniä jos ei muuta :) Siellä kokeessa sitten vierähtikin melkein koko päivä, Sohvi käyttäytyi oikein fiksusti vaikka oltiin ihan parin metrin päässä kehänauhasta, Sohvin kanssa on niin helppoa ja mukavaa olla liikenteessä :) Mutta oli kyllä väsynyttä tyttöä sitten kun kotiin vihdoin päästiin.